– Ajatollah Ali Khamenein on vahvistettu kuolleen. Se avaa mahdollisuuden pitkään odotetulle muutokselle Lähi-idässä. Iranin diktatuuri on vuosien ajan tukahduttanut oman kansansa perusoikeuksia, kirjoittaa ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) viestipalvelu X:ssä.
Hän toteaa, että Iran on osoittanut piittaamattomuutta ydinsulkusopimuksia kohtaan, mikä on heikentänyt alueellista vakautta ja laajemmin kansainvälistä turvallisuutta.
– Iran on toiminut läheisessä yhteistyössä Venäjän kanssa ja toimittanut lennokkeja ja ohjuksia hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan, Valtonen sanoo.
Hän muistuttaa, että alkuvuonna Suomi edisti Iranin vallankumouskaartin listaamista terroristijärjestöksi EU:ssa.
– Iranin kansa ansaitsee vapauden. Kansalaisten on päästävä vaikuttamaan omiin asioihinsa ja saatava hallinta maastaan. Lähi-idässä on päästävä väkivallan kierteestä. Kestävät ratkaisut edellyttävät diplomatiaa ja matkaa on vielä edessä. Siviilejä on suojeltava kaikissa oloissa, Valtonen kirjoittaa.
Hän kertoo osallistuvansa sunnuntaina EU:n ylimääräiseen ulkoasiainneuvoston ministerikokoukseen.
– Keskustelemme keinoista jännitteiden lieventämiseksi ja rauhan edistämiseksi Lähi-idässä. On tärkeää, että koordinoimme toimiamme tiiviisti transatlanttisten kumppaneidemme kanssa, Valtonen sanoo.