Ihmisiä ostoksilla kauppakeskus Sellossa Espoossa. / LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Eläkeläiset eivät juokse alennusten perässä

Ikääntyneille kuluttajille laatu on hintaa tärkeämpi tekijä ostospäätöksissä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Erikoiskaupan liitto Etu ry:n kuluttajatutkimus kartoitti yli 55-vuotiaiden suomalaisten kulutustottumuksia. Tutkimuksen mukaan ikääntyneet kuluttajat ovat hintatietoisia, mutta laatu on tärkeämpi kriteeri ostospäätöksen yhteydessä. Laadun merkitys korostuu eniten kodinkoneiden ja elektroniikan ostamisen yhteydessä.

Hintaherkkyyden ajatellaan usein liittyvän erityisesti iäkkäisiin kuluttajiin. Tutkimuksen kohderyhmän nuorimmat (55–64-vuotiaat) osoittautuvat kuitenkin tarkimmiksi edullisimman hinnan etsijöiksi ja innokkaimmiksi tarttumaan hyviin tarjouksiin. Sen sijaan vanhimmissa ikäryhmissä (yli 65-vuotiaat) hinnan merkitys näyttää vähenevän.

Vastaajat arvioivat rahankäytön vähentyvän seuraavien 12 kuukauden aikana kaikilla muilla toimialoilla paitsi näkemiseen liittyvissä tuotteissa ja palveluissa sekä rautakaupassa. Eniten vastaajat arvioivat vähentävänsä rahankäyttöä vaatteisiin ja kenkiin sekä korutuotteisiin.

Korut, ulkona syöminen sekä urheilu- ja kulttuuritapahtumat olisivat ensimmäisiä säästökohteita, mikäli hinnat nousisivat kymmenen prosenttia. Vain 4 prosenttia vastaajista säästäisi elintarvikkeiden hankinnoista. Kyselyyn vastanneista 22 prosenttia arvioi, ettei hintojen nousulla olisi vaikutusta omaan ostoskäyttäytymiseen.

Kaupunkikeskustat ovat edelleen tärkeitä ostospaikkoja. Vastaajista 14 prosenttia kertoi asioivansa erittäin mielellään keskustassa ja 41 prosenttia melko mielellään.

Sukupuolten välillä oli vastauksissa selkeä ero. Naisista 17 prosenttia asioi erittäin mielellään keskustassa, kun taas miehistä vain 11 prosenttia oli tätä mieltä.

Monipuoliset palvelut, parhaat liikkeet ja ravintolat sekä saavutettavuus olivat tärkeimmät syyt asioida kaupungin keskustassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)