Verkkouutiset

Matkustajia nousee bussin kyytiin Elielinaukiolla Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Ekonomistin mukaan Suomi vaatii järeitä toimia

Seuraavan hallituksen tehtävä on vahvistaa julkista taloutta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n johtajan Sami Pakarisen mukaan työllisyysaste pitäisi nostaa 78 prosenttiin ensi vaalikaudella.

– Seuraavan hallituksen ykkösprioriteetti on julkisen talouden vahvistaminen. Samalla [Suomen] työllisyysaste pitäisi saada nostettua 78 prosenttiin, millä tasolla muut Pohjoismaat ovat jo nyt.

– Vaatii +100k työllistä lisää. Tuon tavoitteen jälkeen kohti 80 prosentin tasoa. Vaatii järeitä toimia, Pakarinen toteaa Twitterissä.

Pakarinen on jakanut kuvan työllisten määrästä. 15–64-vuotiaiden ikäryhmässä työllisten osuus väestöstä oli tammikuussa 74,2 prosenttia.

Ennen vaaleja moni puolue on asettanut tavoitteeksi peräti 80 prosentin työllisyysasteen ensi vaalikauden aikana. Esimerkiksi EK:n pääekonomisti Penna Urrila pitää 80 prosentin tavoitetta “äärimmäisen kovana”.

– Miten 80 prosenttia saavutettaisiin? Äärimmäisen kova tavoite, jossa on milloinkaan onnistunut vain Islanti. Eivätkä nämä keinot saisi myöskään maksaa mitään, hän totesi Twitterissä helmikuussa.

Valtiovarainministeriön arvion mukaan julkista taloutta on sopeutettava yhteensä yhdeksällä miljardilla eurolla kahden seuraavan vaalikauden aikana. Ministeriön mukaan talouskasvu ja työllisyyden nostaminen eivät yksin riitä korjaamaan julkisen talouden ongelmia.

LUE MYÖS:
”Kuinka kauan enää voimme ratsastaa hyvän taloudenpidon maineella?” 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)