Ekonomisti varoittaa: Teollisuuden kasvu pysähtyy ilman uusia työntekijöitä

Insinööriliiton mukaan kasvavia tilauksia ei voida tuottaa loputtomiin samalla määrällä väkeä.
Työntekijöitä Helsingin telakalla. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Työntekijöitä Helsingin telakalla. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Teollisuuden uusien tilausten arvo jatkoi elokuussa kasvuaan 3,6 prosenttia vuodentakaisesta. Teollisuuden uudet tilaukset ovat Tilastokeskuksen mukaan kasvaneet alkuvuonna 9,7 prosenttia vuodentakaisesta.

– Tilausten arvon kasvu viestii hyvästä suhdannekehityksestä, eli suunta on oikea, sanoo Insinööriliiton ekonomisti Paavo Hurri tiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Samalla hän huomauttaa, että kasvavaa tilausmäärää ei voi tuottaa loputtomiin samalla määrällä väkeä.

– Uusiin tilauksiin tarvitaan myös uusia työntekijöitä. Työmäärä kasvaa lopulta suuremmaksi kuin mitä olemassa olevat työntekijät pystyvät tekemään.

Teollisuuden uusien tilausten arvon kasvu heijastuu aikanaan teollisuuden liikevaihtoon.

– Usein kuluu muutama kuukausi ennen kuin tilaukset realisoituvat tuotantomääriin, mutta ennen pitkään se joka tapauksessa tapahtuu.

Poimintoja videosisällöistämme

Työllisyyden kasvu alkaa yleensä myöhemmin kuin teollisuuden tuotannossa näkyy kasvua.

– Työllisyyden kasvu on hidasta. Yritykset voivat vielä olla epävarmoja ja varovaisia rekrytoijia, joten tilausten ja tuotannon kasvun pitää olla jatkuvaa, jotta se alkaa näkyä työllisyydessä.

– Työnantajilla voi kestää kuukausia ennen kuin ne saavat rekrytoitua uusia tekijöitä, Hurri lisää.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Teollisuuden työpäiväkorjattu tuotannon volyymi oli elokuussa 0,1 prosenttia suurempi verrattuna vuodentakaiseen. Työpäiväkorjattu tuotanto on kasvanut alkuvuoden aikana.

Kotimainen teollisuus tuottaa paljon vientihyödykkeitä muille maille, joten teollisuuden kasvu riippuu pitkälti maailmantalouden kasvusta.

– Euroalueen teollisuuden kehitystä ennakoiva ostopäällikköindeksi on noussut myös alkuvuoden aikana. Suomen kauppakumppaneiden tilanteen koheneminen vauhdittaa kotimaan teollisuutta.

Asunnon vanhasta ostohinnasta ei aina kannata pitää kiinni.
Varallisuuden ei pitäisi olla pelkässä asunnossa.
Perintöveron haitat kotimaiselle omistajuudelle voivat ylittää sen tuoman verotuoton.
Mainos