Yhdysvaltojen maaliskuun CPI-inflaatioluvut paljastivat Lähi-idän kriisin merkittävät inflaatiovaikutukset, toteaa OP Pohjolan seniorimarkkinaekonomisti Jari Hännikäinen.
Vuositason kokonaisinflaatio ampaisi maaliskuussa 3,3 prosenttiin pitkälti energiahintojen kallistumisen seurauksena. Inflaatio on nyt kovimmillaan toukokuun 2024 jälkeen ja selvästi keskuspankki Fedin tavoitetason yläpuolella.
Pohjainflaatio, josta on puhdistettu energian ja ruuan hinnanvaihtelut, kiihtyi vain kymmenyksellä 2,6 prosenttiin.
Sekä kokonais- että pohjainflaatiot jäivät hieman odotuksia maltillisemmiksi.
– Yhdysvaltojen inflaatioennusteet ovat menneet nopeasti aivan uuteen asentoon energiahintojen reippaan nousun seurauksena. Ekonomistien konsensus ennustaa tämän vuoden kokonaisinflaatioksi 3,1 prosenttia, kun vielä maaliskuun loppupuolella ennustettiin 2,7 prosentin lukemaa. Inflaation ennustettavuus on kuitenkin poikkeuksellisen heikkoa, ja lopullinen hintakehitys määrittyy Lähi-Idän tilanteen kehityksen perusteella, Hännikäinen toteaa tiedotteessa.
Tuoreet inflaatioluvut alleviivasivat hänen mukaansa Fedin hankalaa asemaa, kun työllisyys- ja inflaatiotavoitteet vetävät rahapolitiikkaa vastakkaisiin suuntiin. Keskuspankki on ainakin toistaiseksi suhtautunut maltillisesti Lähi-idän konfliktin vaikutuksiin, mutta inflaation kiihtyessä keskuspankilla ei ole eväitä jatkaa koronlaskusykliään.
– Näemme Fedin koronlaskujen tulleen toistaiseksi päätepisteeseen ja keskuspankin pitävän ohjauskoron ennallaan seuraavassa korkokokouksessa kuun lopussa. Korkomarkkinat ovat menettäneet uskonsa lähestyviin koronlaskuihin, ja korkomarkkinat hinnoittelevat ohjauskoron pysyvän vakaana koko loppuvuoden, Hännikäinen sanoo.
Hänen mukaansa korko- ja valuuttamarkkinat ottivat hieman odotuksia maltillisemmiksi jääneet inflaatioluvut rauhallisesti vastaan ja ensireaktiot jäivät laimeiksi. Fedin korko-odotukset pysyivät ennallaan lukujen julkaisun jälkeen.