Teräsaihioita tulossa terässulaton jatkuvavalukoneen alaosasta SSAB:n Raahen tehtaalla., LEHTIKUVA / TIMO HEIKKALA

Terästullien uhka voi romuttaa koko kauppadiilin

Yli puolet vientiyrityksistä arvioi, että niiden vienti vähenee USA:han.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) johtaja Timo Vuori pitää konepajateollisuuden yllä leijuvia tuontitulleja merkittävänä epävarmuustekijänä alalle.

Kyse on siitä, että Yhdysvallat on aikeissa nostaa terästä, alumiinia ja kuparia sisältävien tuotteiden tullit selvästi EU:n ja USA:n kesällä solmitun kaupan puitesopimuksessa asetettua 15 prosentin tasoa korkeammalle. Tullit voivat nousta jopa 50 prosenttiin tuotteen metallisisällön osalta.

– Jos terästullien taso nousee jopa 50 prosenttiin, se aiheuttaa kyllä suurta pelkoa yrityksissämme. Jos tulkintoja ei saada supistettua, silloin Yhdysvaltain markkinoille suuntaava terästeollisuutemme valitettavasti kärsii, Vuori arvioi Verkkouutisille.

Hän muistuttaa, että terästullien kiista voi kyseenalaistaa jopa koko EU:n ja USA:n välisen kauppadiilin kestävyyden.

– Jos teräksestäkin tulee kiista ja asia pitkittyy, tilanne vaikeutuu.

Metalliteollisuuden tilauskirjat ovat viime aikoina täyttyneet, mikä on herättänyt toiveita odotetusta talouskasvun käynnistymisestä.

Vuori muistuttaa, että terästullien aiheuttama epävarmuus voi vaikuttaa suomalaisyrityksiin myös Euroopan kautta.

– Ongelmia voi seurata kiertotietä pitkin, esimerkiksi jos Saksan autoteollisuus tai terästä käyttävä teollisuus ottavat osumia USA:sta kaupasta. Suomalaiset yritykset vievät Eurooppaan välituotteita ja komponentteja, joten Euroopan kautta terästulleista voi seurata negatiivisia vaikutuksia.

Lääketeollisuuden tuontitullien osalta presidentti Donald Trumpin hallinnon lopullinen linja on myös epäselvä. Suomen kannalta tilannetta seurataan tiiviisti: lääketeollisuuden vienti USA:han on noin 40 prosenttia.

– 15 prosentin tullien kanssa lääketeollisuus pystyy varmasti vielä elämään, mutta jos tulli nousee merkittävästi siitä, silloin toimiala on uhattuna, Vuori arvioi.

EK:n tuoreen vientibarometrin mukaan 56 prosenttia suomalaisista vientiyrityksistä arvioi, että niiden vienti vähenee USA:han joko hieman tai merkittävästi. Toisaalta vain kaksi prosenttia yrityksistä uskoo viennin loppuvan kokonaan.

Vuori summa vientibarometrin tulokset siten, että tullien osalta on käymässä kuten ennakkoon vahvasti epäiltiin: suomalaisten yritysten vienti Yhdysvaltoihin kärsii ja amerikkalainen asiakas maksaa suurelta osin tullit, eivätkä tullit johda tuotannon siirtymiseen Yhdysvaltoihin.

Hän arvioi, että suomalaisnäkökulmasta tilanne ei kuitenkaan ole niin dramaattinen kuin vielä keväällä pelättiin.

Vuoren mukaan kesällä solmittu EU:n ja USA:n välinen kaupan puitesopimus on hälventänyt pahimpia epävarmuuksia.

Poimintoja videosisällöistämme

– Useilla yrityksillä on edelleen se olettama, että tullit ovat 15 prosenttia. Sen kanssa pystytään elämään varsinkin, kun tullit pystytään siirtämään asiakashintoihin. Siinä suhteessa pahimmat pelot eivät ole toteutuneet.

EK:n johtaja muistuttaa, että vaikka 15 prosentin tulli tuntuu korkealta, jenkkimarkkinoilla toimiviin saman alan kiinalaisiin ja intialaisiin kilpailijoihin nähden alemmat tullit voivat tuoda suomalaisyrityksille jopa kilpailuetua.

Vuori korostaa myös, että suomalaisyritysten päämarkkinat ovat edelleen lähimarkkinat Euroopassa. Vientibarometrin mukaan yritykset arvioivat viennin kehittyvän seuraavan puolen vuoden aikana suotuisimmin nimenomaan Euroopan ja Pohjoismaiden markkinoille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)