Verkkouutiset

Kuvakaappaus videolta. POLIISI/DENNIS PASTERSTEIN

Ei noudattanut poliisin pysäytysvaloa ja ajoi punaisia päin, kortti hyllylle

Poliisi muistuttaa, että iäkkään kuljettajan ajokyky voi heikentyä nopeastikin.

Iäkäs henkilöauton kuljettaja ei ymmärtänyt pysähtyä noin kymmeneen minuuttiin, vaikka hänen perässään olevalla poliisiautolla oli vilkkuvat pysäytysvalot päällä.

Asiasta kertoo Helsingin poliisilaitoksen ylikomisario Dennis Pasterstein Twitterissä. Pysähtymättä jättämisen lisäksi poliisi kiinnitti huomiota muuhunkin liikennekäyttäytymiseen.

Tapahtumat tallentuivat poliisin ajokameran tallenteelle, joka on katsottavissa tämän jutun lopussa.

– Ajo todella epävakaata, kylkikosketus aitaan, punaisia päin jne, Pasterstein luettelee.

Lopulta kuljettaja pysäytti ajoneuvonsa. Poliisille selvisi kyseessä olevan iäkäs kuljettaja.

– 18 päiväsakkoa ja kortti hyllylle ajokyvyn selvittämistä varten.

Pastersteinin mukaan kuljettaja itse ei ollut havainnut liikennekäyttäytymisessään mitään moitittavaa.

– Oli kuulema nähnyt pysäytysvalot ja havainnut kaikki omat ajovirheet. Ei ollut noudattanut pysähtymiskäskyä, koska halusi päästä perille mökillensä. Mitään vakavaa ei kuskin mukaan tapahtunut.

Samalla Pasterstein muistuttaa, että iäkkään kuljettajan ajokyky voi heikentyä nopeastikin.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta ,
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)