”Ei lisää Suomen turvallisuutta” – he jättivät vastalauseen ydinaseista

Puolustusvaliokunta oli erimielinen ydinaserajoituksista.
Puolustus- ja ulkoasiainvaliokunnan huone eduskunnan pikkuparlamentissa Helsingissä 10. tammikuuta 2025., LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Puolustus- ja ulkoasiainvaliokunnan huone eduskunnan pikkuparlamentissa Helsingissä 10. tammikuuta 2025., LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Eduskunnan puolustusvaliokunta ei päässyt yksimieliseen mietintöön ydinenergialain muuttamisesta. Valiokunnan kansanedustajat SDP:stä, vihreistä ja vasemmistoliitosta jättivät mietintöön yhteisen vastalauseen.

– Haluamme, että lakiehdotukset hylätään. Ydinaserajoitusten purkaminen ei lisää Suomen turvallisuutta, vaan tuo mukanaan riskejä, joita ei ole hallituksen esityksessä arvioitu lainkaan, kansanedustaja Timo Furuholm katsoo tiedotteessa.

Furuholmin mukaan ydinaserajoitusten purkaminen ja ydinaseiden salliminen Suomen alueella on ”dramaattinen muutos” Suomen pitkään linjaan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

– Tilalle tulee tulkinnanvaraisia sopimuksia (DCA) ja epäselviä päätöksentekomekanismeja. Hallituksen esityksen perusteella meille jää paljon epäselvyyttä siitä, millä perusteella ydinaseita voi tuoda Suomeen ja kuinka päätöksenteko tällaisessa tilanteessa toteutuisi, Furuholm sanoo.

Puolustusvaliokunnassa istuvat SDP:n kansanedustajat Jani Kokko, Mika Kari, Riitta Kaarisalo ja Paula Werning. Vihreistä valiokunnassa on mukana kansanedustaja Hanna Holopainen.

Puolustusvaliokunnan mietintö ydinenergialain muutoksesta valmistui tänään tiistaina. Valiokunnan enemmistö kannattaa lakimuutosta, joka sallisi ydinräjähteiden tuomisen Suomeen kriisitilanteessa.

Valiokunta korostaa, että lakimuutokset eivät siirrä toimivaltaa pois Suomen valtioelimiltä eivätkä muuta Suomen kansainvälisiä asevalvonta- tai ydinsulkusopimusvelvoitteita tai Suomen asemaa ydinaseettomana valtiona.

Poimintoja videosisällöistämme

Asian käsittely jatkuu eduskunnassa. Myös ulkoasiainvaliokunnan tätä ennen antama lausunto ei ollut yksimielinen, vaan samojen puolueiden edustajat jättivät asiasta vastalauseen.

Samaan aikaan lakimuutoksen kanssa eduskunnassa on käsittelyssä ulko- ja turvallisuuspoliittinen ajankohtaisselonteko, jossa korostetaan, että Suomi ei aio sijoittaa ydinaseita alueelleen rauhan aikana.

Hallitus on esittänyt eduskunnalle, että ydinenergialaista poistetaan pykälä, joka kieltää ydinräjähteiden maahantuonnin, valmistamisen, hallussapidon ja räjäyttämisen.

Ydinenergialakiin kirjatun täyskiellon sijaan ydinräjähteistä säädettäisiin jatkossa rikoslaissa. Rikoslakiin kirjattaisiin poikkeukset, joiden perusteella ydinräjähteitä voisi tuoda Suomeen.

Perusteita olisivat Suomen sotilaallinen puolustaminen, Pohjois-Atlantin liiton yhteinen puolustus tai puolustusyhteistyö.

Valiokunnan enemmistö kannattaa lakimuutosta koskien kriisitilannetta.
Jos sukupuoli on tärkein valintakriteeri, mitä tasa-arvoa se on, kysyy kokoomuksen puoluekokousedustaja.
Veronmaksajain Keskusliiton mukaan veropolitiikan poukkoilu on pahinta myrkkyä.
Mainos