Eduskuntaan valittu Aura Salla: Lapsillemme on jätetty valtavasti velkaa

Kansanedustajaksi nousevan asiantuntijan mielestä Suomen on oltava aloitteellisempi Euroopan unionissa.
Aura Salla. aurasalla.eu
Aura Salla. aurasalla.eu

Eduskuntaan Helsingistä valittu Aura Salla (kok.) haluaa puskea Suomea ottamaan jatkossa nykyistä aloitteellisemman roolin Euroopan unionissa.

Facebookin emoyhtiö Metan EU-asioiden johtajana toimiva Salla on työskennellyt aiemmin Euroopan komissiossa ja ollut myös kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajana.

– Me emme pysty koskaan kilpailemaan Kiinan tai Yhdysvaltojen kanssa, jos emme saa tälle unionille niitä oikeita sisämarkkinoita, joihin olemme pyrkineet, Aura Salla toteaa Politicon haastattelussa.

Hän kertoo pyrkineensä kotimaan politiikkaan myös talouden tilanteen takia.

– Suomessa ei voi olla hyvinvointiyhteiskuntaamme, ellei meillä ole vakaata taloutta, Salla sanoo.

– Tämä on minulle eräs pääsyistä ehdolle lähtemiseen. Olin todella huolissani siitä, mihin tilaan tämä sosialidemokraattinen vasemmistohallitus maamme oikeasti jätti… lapsillemme [on jätetty] valtavasti velkaa, hän jatkaa.

Länsi-Uudenmaan aluehallituksen puheenjohtajan mukaan vaikuttajaviestintään ei pitäisi käyttää rahaa palvelujen kustannuksella.
Suomessa on professorin mukaan "itäeurooppalainen oikeuskulttuuri", joka on yksilön sijaan hallinnon puolella.
Timo Heinonen pitää SDP:n tilannetta käsittämättömänä.
Mainos