Edessä muutamia jopa helteisiä päiviä – sitten sataa

Keskiviikkona voi olla vielä hellettä Etelä-Suomessa, mutta torstaina epävakaa sää tekee paluun.
Poutainen sää Helsingissä 10. heinäkuuta 2023. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Poutainen sää Helsingissä 10. heinäkuuta 2023. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Sää on nyt muutaman päivän ajan  aurinkoinen ja lämmin kertoo, Foreca.

– Kuluvan kuukauden ensimmäinen hellepäivä oli maanantaina 10. heinäkuuta, kun Utsjoella Kevon havaintoasemalla lämpötila nousi 25,6 asteeseen. Tänään tiistaina samalla havaintoasemalla oli kello 13 mennessä jo 28,6 astetta, kirjoittaa Forecan meteorologi Anne Latvala.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tiistai ja keskiviikko ovat melko lämpimiä ja suurelta osin poutaisia.

–  Yksittäisiä iltapäiväkuuroja voi kuitenkin muodostua Suomen länsipuoliskolla. Lämpötila kohoaa iltapäivisin monin paikoin 20–25 asteeseen, Lapissa 22–29 asteeseen. Suurin helteen todennäköisyys on tiistaina maan länsiosassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa, keskiviikkona myös etelässä.

Latvalan mukaan epävakainen sää palaa Suomeen hiljalleen torstaina ja pilvisyys lisääntyy.

– Sateita lähestyy kahdesta suunnasta, lounaasta ja idästä, mutta ne jäävät vielä paikallisiksi. Päivälämpötila on maan etelä- ja länsiosassa sekä monin paikoin Lapissa 20–26 astetta. Itä-Suomen, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan pilvisillä ja sateisilla alueilla on enimmäkseen 14–19 astetta.

Perjantaina kapea sadealue kulkee läpi maan itä- ja pohjoisosan ja sää on pilvinen laajoilla alueilla. Maan etelä- ja länsiosassa on aurinkoisempaa ja siellä täällä tulee sadekuuroja.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Viikonloppuna paikallisia kuurosateita on liikkeellä eri puolilla maata, mutta myös aurinkoa nähdään monin paikoin. Sunnuntaina etelätuuli alkaa voimistua seuraavan matalapaineen lähestyessä jo lännestä.

Perjantaina ja viikonloppuna päivälämpötila on 18-24 celsiusasteen välillä.

– Lämpimintä on aurinkoisilla alueilla sisämaassa. Idän ja pohjoisen sateisilla alueilla jäädään perjantaina 13–18 asteeseen.

Varoitus koskee koko saarta.
Föhn-tuuli tuo mukanaan keväisiä lukemia.
Viikonlopun sää on vuodenaikaan nähden lämmintä.
Mainos