Donald Trumpissa tapahtui muutos – huomio puheesta

Aiempaa kurinalaisempi sävy tähtää marraskuussa pidettäviin kongressivaaleihin.
Yhdysvaltain jääkiekkojoukkue seurasi kansakunnan tila -puhetta kongressissa. / AFP / LEHTIKUVA / CHIP SOMODEVILLA
Yhdysvaltain jääkiekkojoukkue seurasi kansakunnan tila -puhetta kongressissa. / AFP / LEHTIKUVA / CHIP SOMODEVILLA

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump piti kongressille historian pisimmän kansakunnan tila -puheenvuoron, jossa hän kehui hallintonsa taloudellisia saavutuksia ja laittomien maahanmuuttajien karkotuksia.

Donald Trump arvosteli kovin sanoin Iranin nykyhallintoa, mutta antoi ymmärtää tavoittelevansa edelleen ensisijaisesti diplomaattista ratkaisua sotilaallisen iskun sijasta. Valkoisen talon huomio on jo marraskuussa pidettävissä välivaaleissa, joissa ratkaistaan senaatin ja edustajainhuoneen hallinta.

Kansanedustaja ja sotatieteiden tohtori Jarno Limnell huomauttaa talouden nousseen selvästi tärkeimmäksi teemaksi Donald Trumpin puheessa.

– Trump korosti kasvua, työpaikkoja ja hintojen hallintaa, koska juuri talous ratkaisee vaalit. Kun arki tuntuu paremmalta, presidentti vahvistuu. Siksi talous oli puheen strateginen ydin, Limnell kirjoittaa X:ssä.

Hänen mukaansa Yhdysvaltain presidentin sävy oli aiempaa kurinalaisempi, vaikka hänen politiikkansa onkin yhä polarisoivaa. Donald Trump puhui kansallisesta yhtenäisyydestä, mutta hyökkäsi samalla demokraatteja vastaan ja nosti vaaliturvallisuuden teemaksi.

– Vastakkainasettelu ei kadonnut, se vain puettiin presidentillisemmäksi, Limnell sanoo.

Kansanedustajan mukaan ulkopolitiikassa huomio kiinnittyi sanottuun ja sanomatta jätettyyn. Iran nostettiin esiin voimalla, mutta Ukrainasta kuultiin vähän, eikä uusia avauksia tullut.

– Tuttu viesti liittolaisille: katse on ennen kaikkea kotimaassa – Euroopan on kannettava aiempaa enemmän vastuuta, Jarno Limnell toteaa.

Suursijoittaja on lahjoittanut vuosien aikana Gates-säätiölle kymmeniä miljardeja euroja.
Pommittaja kykenee ampumaan laivoja torjuvia häiveohjuksia.
Osapuolet iskivät toisiaan vastaan viikonloppuna.
Mainos