Donald Trumpin Nato-puheet eivät hätkäytä Ukrainaa – ”Avaa mahdollisuuksia”

Lähettilään mukaan Nato hyötyisi Ukrainan osaamisesta.
Naton ja Ukrainen liput liehuvat valotolpassa Vilnassa Nato-kokouksen yhteydessä heinäkuussa 2023. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Naton ja Ukrainen liput liehuvat valotolpassa Vilnassa Nato-kokouksen yhteydessä heinäkuussa 2023. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Ukrainan Nato-lähettiläs Alyona Getmanchuk pitää Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin Natoa vastaan kohdistamaa kritiikkiä tilaisuutena uudistaa puolustusliittoa. Getmanchuk sanoo Politicon haastattelussa, että ”paradoksaalista kyllä” Ukrainan rooli Naton kumppanina voi vahvistua Trumpin puheiden seurauksena.

Trump kertoi viime viikolla harkitsevansa vakavissaan Yhdysvaltojen vetämistä pois Natosta. Trump on aikaisemmin arvostellut puolustusliittoa ja sen muita jäsenmaita, mutta presidentin tuorein ulostulo on herättänyt runsaasti huomiota Euroopassa. Trump luonnehti Natoa muun muassa ”paperitiikeriksi”.

Eurooppalaisista johtajista Puolan pääministeri Donald Tusk on kuvaillut Trumpin puheita ”Vladimir Putinin unelmasuunnittelmaksi”. Samoilla linjoilla on ollut myös EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas.

Ukrainan Getmanchuk ei kuitenkaan halua puhua Naton romahduksesta, vaan liittouman ”uudelleenkeksimisestä”. Lähettiläs ei myöskään allekirjoita Trumpin luonnehdintaa ”paperitiikeristä”, ja muistuttaa, ettei Venäjä ole koskaan hyökännyt Nato-maahan.

Naton hakiessa itseään on Ukrainalla paljon tarjottavaa puolustusliitolle, Getmanchuk toteaa. Ukrainan tuella ja osaamisella Nato pystyisi vastaamaan Venäjän uhkaan nykyistä tehokkaammin ja innovaatisemmin, lähettiläs visioi.

– Jopa ilman Nato-jäsenyyttä olemme ainoa maa, joka käytännössä jo toteuttaa liittouman strategista konseptia, hän sanoo.

Naton strategisessa konseptissa Venäjä on määritelty ”merkittävimmäksi ja suorimmaksi uhaksi”. Lähettiläs kuitenkin myöntää, että Ukrainan täysjäsenyys vaikuttaa tällä hetkellä poliittisesti epätodennäköiseltä.

Mick Ryanin mukaan Vladimir Putin ei ole lähelläkään sodan lopettamista.
Antti Häkkäsen mukaan Yhdysvallat haluaa ripeitä muutoksia vahvuuksiinsa Euroopassa.
Puolan puolustusministerin mukaan "on rajoja, joita ei saa ylittää".
Mainos