Donald Trumpilta yllättävä linjaus karkotuksista

Maahanmuuttoviraston ratsiat määrättiin lopetettaviksi tietyissä kohteissa.
Karkoitukset keskeytettiin useissa kohteissa. AFP / LEHTIKUVA / ANDRES KUDACKI
Karkoitukset keskeytettiin useissa kohteissa. AFP / LEHTIKUVA / ANDRES KUDACKI

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vaikuttaa ainakin osittain muuttaneen linjaansa laittomasti maassa olevien karkoituksista, kertoo Axios.

Tähän mennessä Valkoisesta talosta on vaadittu, että kaikki maassa laittomasti olevat on karkoitettava, riippumatta siitä, työskentelevätkö tai maksavatko he veroja. Nyt yhdelle ryhmälle laittomasti maassa olevia ollaan kuitenkin muovaamassa poikkeuslupaa: Hotelleissa, maatiloilla, lihanjalostamoissa ja hotelleissa työskentelevät olisivat toistaiseksi jäämässä ratsioiden ulkopuolelle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Trumpin päätös kytkeytyy todennäköisesti yritysmaailmasta tulleeseen painostukseen. Liike-elämän toimijat ovat toistuvasti varoittaneet, että laajat karkoitukset uhkaisivat työvoiman saatavuutta.

Tietojen mukaan maatalousministeri Brooke Rollins kertoi keskiviikkona Trumpille, että maatalousjärjestöjen mukaan maahanmuuttovirasto ICE:n ratsioiden jatkuminen johtaisi lukemattomien työntekijöiden pidätyksiin. Toinen uhkakuva oli, että työntekijät eivät enää uskaltaisi tulla ratsioiden pelossa töihin.

Keskustelun seurauksena Trump kirjoitti myöhemmin viestipalvelu Truthissa, että monet maatalous- ja ravitsemusalan työntekijät ovat hyviä ja pitkäaikaisia työntekijöitä. Hän myös vihjasi, että muutoksia on luvassa.

Korkea-arvoinen ICE:n virkamies Tatum King lähetti taas torstaina viraston työntekijöille viestin, jossa hän kehotti lopettamaan ratsiat edellä mainituissa kohteissa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Toistaiseksi vaikuttaakin siltä, että Trump on huolissaan kaaoksesta, johon työntekijöiden karkottaminen tietyiltä aloilta johtaisi. Yhdysvaltalaiset ovat haluttomia työskentelemään esimerkiksi maataloudessa, jossa jopa 42 prosenttia työvoimasta koostuu maassa laittomasti olevista.

Arvioiden mukaan yhteensä 4,6 prosenttia Yhdysvaltojen työvoimasta on maissa laittomasti.

Valkoisesta talosta tulevien tietojen mukaan Trump ei kevennyksistä huolimatta ole kuitenkaan luopumassa tiukasta maahanmuutto- ja karkoituspolitiikasta.

Yhdysvallat yrittää avata tärkeää öljyn kuljetusreittiä.
Presidentti kertoo odottaneensa suurempaa myllerrystä markkinoilla.
Kristi Raikin mukaan USA:n öljypäätös antaa toivoa Kremlille.
Mainos