Yhdysvaltain presidentti Donald Trump raivostui Fox Newsin mielipidemittauksesta. Tämän linkin takaa löytyvässä kyselyssä mitattiin presidentin onnistumista eri politiikan osa-alueilla hallinnon ensimmäisen sadan päivän aikana. Trumpin toimet presidenttinä hyväksyi yleisesti 44 prosenttia amerikkalaisista.
Edellinen presidentti Joe Biden sai tässä vaiheessa hallintoaan 54 prosentin hyväksynnän. Trumpin luvut ovat kuitenkin lähellä hänen ensimmäistä kauttaan. Tuolloin Trumpin toimille mitattiin 45 prosentin kannatus. Barack Obaman kannatus oli toisella kaudella ensimmäisen sadan päivän jälkeen Foxin kyselyssä 62 prosenttia ja George W. Bushin 63 prosenttia.
Myös hiljattain julkaistu Reuters/Ipsos-kysely osoitti Donald Trumpin suosion pudonneen nyt alimmilleen sen jälkeen, kun presidentti astui virkaansa.
Tulos näyttää menneen presidentin ihon alle.
Donald Trump kommentoi kyselyä kärkkäästi omalla Truth Social -somealustallaan. Hän suuntasi sanansa Foxin pääomistajalle, 94-vuotiaalle mediakeisari Rupert Murdochille. Trump tylytti myös presidentin talouspolitiikkaa viime aikoina kovin sanoin arvostellutta Wall Street Journalia.
– Rupert Murdoch on vannonut minulle vuosikausia, että hän hankkiutuu eroon Fox Newsinsä Trumpia vihaavasta valemielipidemittaajasta, mutta tätä hän ei ole koskaan tehnyt. Tämä ”mittaaja” on ennustanut minua ja MAGAa väärin vuosia. Ja samalla hän voisi alkaa tehdä muutoksi Kiinaa rakastavassa Wall Street Journalissa. Se on syvältä!!!, Trump kirjoitti.
Donald Trump sai Foxin kyselyssä parhaat pisteet rajaturvallisuudessa. Tällä sektorilla 55 prosenttia vastaajista hyväksyi Trumpin toimet. Se oli myös ainoa osa-alue , jossa mittari meni plussan puolelle. Kaikissa muissa kyselyn kohdissa kansan enemmistö ei hyväksynyt Trumpin toimia. Erityisen heikosti hallinnon katsottiin onnistuneen talous- ja ulkopolitiikassa.
Trumpin ulkopolitiikan hyväksyi 40 prosenttia vastaajista. Talouspolitiikan yleisesti hyväksyi vain 38 prosenttia. Tullit ja inflaation hoito saivat murska-arvion. Niiden osalta Trumpin linjaa tuki vain 33 prosenttia amerikkalaisista.
Foxin kysely tehtiin huhtikuun 18.-21. päivänä. Sen toimittivat Beacon Research ja Shaw & Company Research. Mielipidemittaus toimitettiin puhelinhaastatteluina ja Internet-kyselyinä. Siihen vastasi 1104 rekisteröitynyttä äänestäjää. Tulokset on painotettu niin, että ne edustavat amerikkalaisia äänestäjiä. Kyselyn virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.