Yhdysvaltain presidentti Donald Trump osallistui jouluaattona Joulupukin Kuumaa linjaa muistuttavaan ohjelmanumeroon, jossa presidentti vastaili yhdessä puolisonsa Melania Trumpin kanssa lasten puheluihin. Asiasta kertoo The Hill.
Trump otti vastaan lasten puheluita Floridan Mar-a-Lagosta osana Pohjois-Amerikan ilmapuolustuskomentokeskus Noradin perinteistä Joulupukin jäljitysohjelmaa. Norad on 1950-luvulta lähtien ”valvonut” Joulupukin reen etenemistä jouluaattona.
Tempauksen aikana Trump kysyi eräältä lapselta, mitä hän haluaisi joululahjaksi. Kun lapsi vastasi, että ei ainakaan hiiltä, hiilen energiakäyttöä kannattava Trump hämmästyi.
– Ei hiiltä, et halua hiiltä? Et halua puhdasta, kaunista hiiltä? Minun oli pakko tehdä tuo, anteeksi, Trump sanaili.
– Ei, hiili on puhdasta ja kaunista. Muista se. Mutta sinä et halua puhdasta, kaunista hiiltä, eikö niin? Mitä sitten haluaisit?
Kun eräs toinen lapsi pyysi Trumpilta lahjaksi Kindle-kirjojenlukulaitetta, Trump ilahtui.
– Aika hyvä! Taidat olla korkean älykkyysosamäärän ihminen. Tarvitsemme tässä maassa lisää korkean älykkyysosamäärän ihmisiä, Trump linjasi.
Eräässä toisessa puhelussa Trump painotti Joulupukin olevan melko painava ja varoitti pukin pettyvän, jos lapsi ei jättäisi pukille keksejä.
Toisessa puhelussa Trump innostui kehumaan erään lapsen kotiosavaltiota.
– Joulupukki rakastaa sinua. Joulupukki rakastaa Oklahomaa kuten minäkin. Tiesitkös, Oklahoma oli vaaleissa minulle hyvä, joten rakastan Oklahomaa. Älä ikinä lähde Oklahomasta, okei? Trump sanaili.
Trump nosti puhelussa esiin myös mahdollisen pahan Joulupukin olemassaolon mahdollisuuden, kun lapsi kysyi, miksi Norad jäljittää Joulupukkia.
– Haluamme varmistaa, että Joulupukki on hyvä. Haluamme varmistaa, että hän ei ole soluttautuja, että paha Joulupukki ei soluttaudu maahamme, Trump totesi.





