Donald Trump uhkaa ottaa haltuun Iranin öljyteollisuuden

Yhdysvallat ja Iran ovat iskeneet toistensa kohteisiin Lähi-idässä viime päivien aikana.
Donald Trump. AFP / LEHTIKUVA / NATHAN HOWARD
Donald Trump. AFP / LEHTIKUVA / NATHAN HOWARD

Presidentti Donald Trump sanoo Truth Social -palvelussa Yhdysvaltain joukkojen iskevän Iraniin ”kovaa” torstai-iltana.

Hän totesi Yhdysvaltain ottavan hallintaansa Iranin öljy- ja kaasulaitokset.

– Jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa valtaamme Khargin saaren ja muita öljyinfrastruktuurin kohteita ja otamme heidän öljy- ja kaasumarkkinansa täyteen hallintaamme, aivan kuten olemme tehneet Venezuelan kanssa, mikä toimii loistavasti sekä Venezuelalle että Yhdysvalloille.

Iranin ja Yhdysvaltojen välinen tulitauko on alkanut rikkoutua uhkaavasti. Iran ampui alas Yhdysvaltojen sotilashelikopterin viikonloppuna, mistä seurasi vastaiskujen sarja osapuolten välillä. Rauhanneuvottelut eivät ole toistaiseksi johtaneet tuloksiin.

Iskut ovat horjuttaneet maiden haurasta tulitaukoa ja nostaneet öljyn hintaa.
Yhdysvaltojen inflaatioluvut luovat paineita Fedin viestintälinjan käänteeseen.
Kotitalouksien tunnelmat ovat synkentyneet mutta työmarkkinat ovat toistaiseksi kestäneet paineita odotettua paremmin.
Mainos