Yhdysvaltain presidentin ajoneuvo "The Beast" Windsorin linnan pihalla 18. syyskuuta. / AFP / LEHTIKUVA / ANDREW CABALLERO-REYNOLDS

Donald Trump kutsuu Britannian kuninkaan USA:han

Yhdysvaltain presidentin kerrotaan olleen syvästi vaikuttunut toisesta valtiovierailustaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli kuluvalla viikolla Britanniassa puolisonsa Melania Trumpin kanssa historiallisella toisella valtiovierailullaan Britanniassa. Mukana oli myös teknologiajohtajia alaa koskevan yhteistyösopimuksen allekirjoittamisen vuoksi.

Presidentti hehkutti Windsorin linnassa järjestetyn juhlaillallisen loistoa palatessaan takaisin Yhdysvaltoihin Air Force One -lentokoneellaan.

– Katsoin siitä osan televisiosta. Kaikki näyttää niin kauniilta, kuten aivan eri aikakaudelta. Ei nykyisten vaikeuksien ajalta, Donald Trump sanoi medialle.

Valtiovierailu oli tehnyt häneen Telegraph-lehden mukaan lähtemättömän vaikutuksen. Donald Trump aikoo vastavuoroisesti kutsua Britannian kuningas Charlesin vierailulle Yhdysvaltoihin.

Valkoisen talon korkea-arvoisen lähteen mukaan kuninkaan matkajärjestelyt ovat varhaisessa vaiheessa. Päättynyttä valtiovierailua kuvaillaan ”fantastiseksi”.

– Britit tietävät, miten tällaiset asiat hoidetaan täydellisesti. He asettivat riman korkealle, lähde sanoo.

Valtiovierailun ohjelma koostui keskiviikkona pääosin seremonioista ja juhlallisuuksista Windsorin linnassa. Kuningas Charles vitsaili puheessaan, että olisi saattanut ajautua aikoinaan Yhdysvaltain presidentti Richard Nixonin sukuun.

Hän viittasi uutiseen Charlesin Yhdysvaltain-vierailun ajalta 1970-luvulla. Presidentti Nixonin kerrotaan toivoneen, että Charles päätyisi yhteen presidentin vanhimman tyttären Tricia Nixonin kanssa. Anekdootti herätti naurua illallispöydässä.

St George’s Hallissa järjestettyyn illalliseen osallistui 160 vierasta pääosin politiikasta ja liike-elämästä. Trump kuvaili omassa puheessaan toista valtiovierailua hänen elämänsä suurimpiin lukeutuvaksi kunniaksi.

– Kaikki olivat mahtavia. Jopa miehet näyttivät kauniilta, presidentti sanoi Air Force Onessa.

Trumpin valtiovierailun torstain ohjelma koostui diplomatiasta eli neuvotteluista pääministeri Keir Starmerin kanssa. Yhteinen lehdistötilaisuus sisälsi sudenkuoppia Starmerin kannalta, mutta ne pitkälti vältettiin Trumpin väistettyä tulenarat kysymykset suurlähettiläs Peter Mandelsonin ja Jeffrey Epsteinin läheisistä väleistä sekä sananvapaudesta Britanniassa.

Brittilehdistö arvioi Donald Trumpin esittäneen ilomielin kohteliaan vieraan roolia ja välttäneen ongelmien aiheuttamista.

Presidentti tosin vastasi kysymykseen laittomasta maahanmuutosta ja kehotti Keir Starmeria käyttämään asevoimia tilanteen saamiseksi hallintaan. Trumpin ja Starmerin eri linjaukset Gazan ja energiapolitiikan suhteen eivät aiheuttaneet konflikteja.

Keir Starmer ja Donald Trump allekirjoittivat torstaina sopimukset, joiden myötä amerikkalaisyhtiöiden on määrä investoida yli 170 miljardia euroa Britanniaan. Muut yhteistyösopimukset koskevat teknologiaa ja ydinvoimahankkeita.

Poimintoja videosisällöistämme
Kuningatar Camilla, kuningas Charles III, presidentti Donald Trump ja Melania Trump Windsorin linnassa 17. syyskuuta. / AFP / LEHTIKUVA / DOUG MILLS
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)