Yhdysvaltain presidentti Donald Trump otti Valkoisessa talossa keskiviikkona vastaan Irlannin pääministeri Micheál Martinin.
Donald Trump sanoi Irlannin hyötyneen kohtuuttomasti veropolitiikastaan ja syytti tapahtuneesta edeltäviä hallintoja.
– Meillä oli typeriä johtajia. Heillä ei ollut aavistustakaan näistä asioista, koska he eivät olleet yrityselämästä. Yhtäkkiä kaikki lääkeyhtiömme olivatkin Irlannissa, Trump totesi.
Irlannin pääministeri vastasi arvosteluun pehmeän kohteliaasti ja huomautti, että kansainvälinen kauppa toimii molempiin suuntiin. Martin totesi Irlannin suurimpien lentoyhtiöiden hankkineen enemmän lentokoneita Boeingiltä kuin minkään muun maan lentoyhtiöt Yhdysvaltain ulkopuolella.
Mediatilaisuuden huomio kohdistui hetkellisesti varapresidentti J.D. Vancen sukkiin.
– Minun on muuten puhuttava inflaatiosta… rakastan näitä sukkia. Mistä niissä on kyse? Yritän pysyä keskittyneenä, mutta olen hyvin vaikuttunut varapresidentin sukista, Donald Trump vitsaili.
Vancella oli jaloissaan vaaleat sukat, joissa oli apilan kuvia. Tällä kunnioitettiin vierasta, sillä apilat ovat Irlannin symboli. Kristinuskon Irlantiin 400-luvulla vakiinnuttaneen Pyhän Patrickin kerrotaan käyttäneen kolmilehtistä apilaa pyhän kolminaisuuden vertauskuvana.
– Tiesin, että hän kommentoisi näitä sukkia, J.D. Vance kirjoittaa X:ssä.
J.D. Vance nosti sukka-aiheen esille jo ennen Oval Office -tapaamista Pyhän Patrickin päivän kunniaksi järjestetyssä aamiaistilaisuudessa.
Hän kertoi oppineensa ”sukkadiplomatian” merkityksen senaattoriaikoinaan. Monilla poliitikoilla oli tapana lahjoittaa toisilleen sukkia. Vance pyysi samalla Micheál Martinia puolustamaan tätä tarvittaessa myöhemmin päivällä järjestettävässä Valkoisen talon tilaisuudessa.
– Presidentti arvostaa hyvin korkealle konservatiivista pukeutumista. Joten jos hän huomaa nämä sukat, niin sinun on puolustettava tätä sillä perusteella, että se vahvistaa Irlannin ja Yhdysvaltain välistä ystävyyttä, J.D. Vance vitsaili.

I knew he'd comment on these socks 🤣 https://t.co/VNYxgF49Ti
— JD Vance (@JDVance) March 12, 2025