Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kehottaa Kuubaa tekemään sopimuksen ennen kuin on liian myöhäistä. Hän varoittaa, että öljyn ja rahan virtaaminen Venezuelasta Kuubaan loppuu nyt, kertoo BBC.
Trump on kääntänyt huomionsa Kuubaan sen jälkeen, kun Yhdysvaltain joukot vangitsivat Venezuelan johtaja Nicolás Maduron 3. tammikuuta järjestetyssä sotilaallisessa operaatiossa maan pääkaupungissa Caracasissa.
Venezuelan ja Kuuban pitkäaikainen liittolaisuus on tarkoittanut sitä, että Venezuela on toimittanut Kuuballe arviolta 35 000 tynnyriä öljyä päivässä.
– Kuuba eli vuosikausia suurilla määrillä öljyä ja rahaa Venezuelasta. Vastineeksi Kuuba tarjosi turvapalveluita kahdelle viimeiselle Venezuelan diktaattorille, mutta ei enää, hän toteaa.
– Öljyä tai rahaa ei enää virtaa Kuubaan. Summa on nolla. Suosittelen voimakkaasti, että he tekevät sopimuksen ennen kuin on liian myöhäistä, Trump lisää.
Presidentti ei tarkenna mahdollisen sopimuksen ehtoja tai mahdollisia seurauksia Kuuballe.
Kuuba on vuosien ajan tarjonnut Madurolle henkilökohtaista turvapalvelua. Kuuban hallitus on kertonut, että 32 sen kansalaista kuoli Yhdysvaltain operaation aikana Caracasissa.
– Suurin osa noista kuubalaisista on kuollut viimeviikkoisessa Yhdysvaltain operaatiossa, eikä Venezuela enää tarvitse suojaa roistoilta ja kiristäjiltä, Trump sanoo.
– Venezuelalla on nyt Yhdysvallat ja maailman voimakkaimman armeijan suoja, hän lisää.
Kuuban hallitus ei ole vielä reagoinut Trumpin viimeisimpiin uhkauksiin, mutta presidentti Miguel Díaz-Canel on aiemmin sanonut, että 32 “urheaa kuubalaista taistelijaa”, jotka kuolivat Venezuelassa, tullaan kunnioittamaan “terroristeja vastaan taistelleina”.
Vaikka Trumpin hallinto ei ole ilmoittanut selkeitä suunnitelmia Kuubaa varten, presidentti on aiemmin sanonut, että sotilaallinen interventio ei ole tarpeen, koska ”maa on valmis kaatumaan”.
Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio totesi viime viikolla, että Kuuban johtajien pitäisi olla huolissaan.
– Olisin huolestunut, jos olisin Kuuban hallituksessa, he ovat todella pulassa.
Sunnuntaina Trump jakoi sosiaalisessa mediassa julkaisun, jossa vihjattiin, että Rubiosta – kuubalais-amerikkalaisesta entisen Floridan senaattorin ja kuubalaispakolaisten pojasta – voisi tulla Kuuban presidentti.
– Kuulostaa minusta hyvältä, Trump kommentoi.
Trumpin hallinnon taktiikka takavarikoida venezuelalaisia öljytankkereita on jo pahentanut Kuuban polttoaine- ja sähköpulaa.





