Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo Iranin lopettaneen hallinnon vastaisten mielenosoittajien surmaamisen ja peruneen suunnitellut teloitukset.
On mahdollista, että ajatollah Ali Khamenein hallinto yrittää välttää Yhdysvaltain aseelliset vastatoimet.
– Olemme saaneet tiedon sillä puolella olevilta hyvin tärkeiltä lähteiltä. He sanovat tappamisen loppuneen, ja ettei teloituksia järjestetä, Donald Trump sanoi Valkoisessa talossa.
Iranin turvallisuusjoukkojen arvioidaan surmanneen tuhansia mielenosoittajia viime viikkojen aikana. Taustalla on maan taloudellinen ahdinko ja yleinen tyytymättömyys islamilaiseen hallintoon.
Yhdysvaltain asevoimien kerrottiin keskiviikkona evakuoivan varotoimena osan henkilöstöstään Qatarissa sijaitsevasta tukikohdasta. Iran sulki illalla ilmatilansa muilta kuin erikseen hyväksytyiltä lennoilta.
Lentoyhtiö Lufthansa kehotti Israelissa olevia työntekijöitään varautumaan lähtöön ja lentojen peruutuksiin.
Donald Trump määräsi viime kesänä iskusarjan Iranin ydinlaitoksia vastaan osana Israelin ja Iranin 12-päiväistä sotaa. Iran vastasi laukaisemalla ballistisia ohjuksia, mutta suurin osa niistä torjuttiin.
Yhdysvaltain aiempi operaatio Venezuelassa voi rajoittaa voimankäyttöä Irania vastaan. Karibianmeren alueella on Wall Street Journalin mukaan 12 sota-alusta, mutta Lähi-idässä vain kuusi. Iranin lähialueella ei ole yhtäkään lentotukialusta.
Yhdysvallat voisi silti käyttää laivaston ohjushävittäjien Tomahawk-risteilyohjuksia tai maatukikohdissa sijaitsevia hävittäjiä ja pommikoneita.





