Yhdysvaltain presidentti Donald Trump suunnittelee sotilaallisen voiman käyttöönottoa Chicagossa osana toimia, joilla pyritään hillitsemään rikollisuutta, asunnottomuutta ja laitonta maahanmuuttoa. Washington Post kertoo, että puolustusministeriö (Pentagon) valmistelee suunnitelmaa, jonka mukaan kaupunkiin voitaisiin lähettää tuhansia kansalliskaartilaisia jo lähiviikkoina.
Presidentti on kuvannut Chicagon tilannetta hallitsemattomaksi.
– Chicagossa vallitsee sekasorto. Siellä on kyvytön pormestari. Äärimmäisen kyvytön, Trump sanoo.
Trumpin suunnitelma on herättänyt voimakasta vastustusta. Illinoisin kuvernööri J.B. Pritzker ja Chicagon pormestari Brandon Johnson ovat arvostelleet presidentin toimia. Kuvernööri syyttää Trumpia pyrkimyksestä aiheuttaa kaaosta.
– Kun Trump on käyttänyt Los Angelesia ja Washingtonia autoritäärisen ylivallan koekenttinä, hän leikittelee nyt avoimesti ajatuksella ottaa haltuunsa muitakin osavaltioita ja kaupunkeja. Trumpin tavoitteena on lietsoa pelkoa yhteisöissämme ja horjuttaa olemassa olevia viranomaisten turvallisuustoimia – kaikki oikeuttaakseen vallankäyttönsä lisäyksen, Pritzker sanoo.
Pormestari pitää hänkin suunnitelmaa huolestuttavana.
– Presidentin toimintatavan ongelmana on sen koordinoimattomuus, tarpeettomuus sekä heikko perusteltavuus, Johnson arvioi.
Chicagoon kaavaillut toimet muistuttavat aiemmin toteutettuja toimia Los Angelesissa ja Washingtonissa. Ne liittyvät osaksi maahanmuuttoviranomaisten (ICE) operaatioita, joiden tavoitteena on löytää ja karkottaa luvattomasti maassa oleskelevia henkilöitä. Viranomaiset kertovat, että tätä mallia voitaisiin myöhemmin soveltaa myös muissa suurissa kaupungeissa.