Maailma on jakautunut kuten kylmän sodan aikana. Kommunistien johtamat Kiina, Venäjä ja Pohjois-Korea haastavat länsimaiset liberaalit demokratiat. Huolestuttavaa on, että myös länsimaissa demokratiaa haastetaan. Nyt jos koskaan parlamentaarinen demokratia tarvitsee vahvat puolustajat – myös meillä.
Autoritäärinen vasemmisto tavoitteli kylmän sodan aikana lännessä kansandemokratiaa. Se oli parlamentaarista demokratiaa ”korkeampi” demokratian muoto. Siinä edistyksen tietoinen etujoukko määritteli kansan parhaan ja oli oikeutettu ajamaan tätä tavoitetta parlamentaarisen demokraattisen järjestelmän ulkopuolisin keinoin. Me kokoomusnuorissa kutsuimme 1970-luvulla kansandemokratiaa diktatuuriksi.
Suomen demokratia on vahvistunut viime vuosikymmenten aikana. Eduskunnasta on tullut ylin valtioelin ja vallan saavat vaaleissa voittaneet puolueet. Mikään puolue ei ole paitsiossa ulkopoliittisten tai muiden syiden vuoksi. Myös perusoikeudet on nostettu länsieurooppalaiselle tasolle.
Suomessa olemme nähneet kuitenkin muutamia ilmiöitä, jotka antavat aihetta huoleen.
Sanna Marin (sd.), Suomen Donald Trump (itsekeskeinen, karismaattinen, uhriutuva, muita syyttävä, poliittisella vainulla ilman perusteellista harkintaa kantaa ottava sekä perinteisen median omilla kanavilla ohittava), teki vaaleista 2023 vastakkainasettelun taistelun. Hän ja muut punavihreät ilmoittivat, että ne eivät hyväksy yhteistyötä perussuomalaisten kanssa. Ennakkoluuloista ja vastustajan alempiarvoiseksi katsomisesta tehtiin vaalien pääteema, jonka sankarittarena oli Sanna Marin.
Demokratiassa jokaista äänestäjää pitää kohdella kunnioittaen. Kaikki ovat tasa-arvoisia. Ei ole parempia tai huonompia ääniä. Jokainen puolue luonnollisesti asettaa etukäteen ehtoja hallitusyhteistyölle. Mutta kokonaisen joukon leimaaminen on tapa, jota politiikan ääriliikkeet hyödyntävät vallan keskittämisessä. Seuraava askel yleensä on ehdokkaaksi asettumisen rajoittaminen.
Trumpin vaalitappion jälkeen 6.1.2021 Trumpin kannattajat ryntäsivät kongressiin ja purkivat pettymystään vaalitappiosta. Tarkoitus oli yrittää estää vaalituloksen vahvistaminen.
Kun Petteri Orpon hallitus muodostettiin, olivat perussuomalaiset siinä mukana. Hallitusohjelma oli tiukka mutta taloustilanteen ja vaalilupausten mukainen. Mitään kansalaisten perusoikeuksia loukkaavaa siinä ei ollut.
Suomessa syntyi rasismikohu. Sen perusteena eivät olleet hallituksen tai sen jäsenten tai hallituspuolueiden rasistiset toimet. Eivät edes hallituksen muodostamisen aikaiset tai jälkeiset puheet. Tärkeimmät lähteet olivat ministeri Vilhelm Junnilan (ps.) jo aiemmin julkistettu ja keskusteltu puhe äärioikeistolaisten järjestämässä Turun terrori-iskun muistotilaisuudessa 2019 sekä ministeri Riikka Purran (ps.) 2008 nuorena vihaisena tutkijanaisena kirjoittamat tämän päivän mittapuulla rasistiset yksityisen verkkokeskustelun blogit.
Rasismikohu muistutti selkeästi trumppilaisten pettymystä vaalituloksen johdosta. Etsittiin keinoa, jolla ”väärän” vaalituloksen perusteella muodostettu hallitus voitaisiin kaataa. Aineiston heikkous ei saanut aikaan kansainvälistä kohua. Hallituksen rauhallinen toiminta auttoi kohun laantumisessa. Tulos oli, että hallitus laati parhaan koskaan tehdyn rasismin vastaisen ohjelman, jossa vihdoinkin nostettiin esille myös vihervasemmistolle vaikea antisemitismi.
Seuraava hallituksen kaatamiseen pyrkivä ulkoparlamentaarinen toiminta alkoi syksyllä SAK-laisten ammattiliittojen toimesta. Liitot kuvittelivat, että lakkoliike tiivistää jäsenet liittojen taakse. Tämän uskottiin johtavan perussuomalaisten kannatuksen romahtamiseen ja hallituksen kaatumiseen jo ennen joulua.
Perussuomalaiset ovat SAK-laisten liittojen jäsenten suurin poliittinen ryhmä. Vasemmisto siitä huolimatta pitää valtaa liitoissa. Tällä kertaa liitot kävivät suoraan hyökkäykseen suurimman jäsenryhmänsä edustamaa puoluetta vastaan.
Hyökkäyksen johdosta perussuomalaisten kannatus ei laske vaan nousee. Ennen liitoille tärkeintä oli palkkojen vakaa nousu. Nyt liitot keskittyvät valtansa säilyttämiseen ja tulonsiirtoihin. Perussuomalaisten nuori miesäänestäjä, kuten perinteinen suomalainen työmies, haluaa, että hän saa palkkaa, jolla tulee toimeen. Hän ei hyväksy, että hänen verorahojaan käytetään tulonsiirtoihin henkilöille, jotka eivät halua tehdä työtä. Hän haluaa myös, että liittojen on pidettävä huolta teollisuuden toimintaedellytyksistä vihreässä siirtymässä.
Hallituksen esitykset poliittisten lakkojen rajoittamisesta, työntekoon kannustavasta työttömyysturvauudistuksesta ja paikallisesta sopimisesta eivät uhkaa työmiehen toimeentuloa. Moni pienituloinen palkansaaja kysyykin, mitä liitot tekivät punaviherhallituksen aikana, kun reaalipalkat laskivat 8% takaisin vuoden 2008 tasolle. Toimien poliittisuus ja tavoitteiden ristiriita johtaakin siihen, että liittojen lakkoliike tulee tussahtamaan.
Seuraava hallituksen kaatamisyritys tullaan ehkä näkemään itärajaan liittyvien pakolaisoikeuden perustuslakitulkintojen yhteydessä.
Matias Mäkynen (sd.) tiivistikin laitavasemmiston ideologian (HS 27.2.2024) selkeästi: ”Onko HS:n linja siis se, ettei kansalaisyhteiskunta saisi pyrkiä hallituksen …kaatamiseen kesken vaalikauden..”. Mäkysen (kansan)demokraattinen kanta on, että tämä oikeus ulkoparlamentaarisilla toimijoilla on. Lenin sanoikin saman bolshevikkivallankumouksen yhteydessä 1917: hallitus kumoon ja valta neuvostoille.
Nyt jos koskaan on tärkeää, että Orpon hallitus pysyy pystyssä ulkoparlamentaarista painostusta vastaan. Lakkoliikehdinnän ytimessä on kysymys: Onko Suomi parlamentaarinen demokratia, jossa valtaa käyttää kansan valitsema eduskunta? (Perustuslaki 2.1 §).
