Ruotsin entinen pitkäaikainen pää- ja ulkoministeri Carl Bildt pitää Ruotsin koronakuolemien määrää synkkänä.
– Ei mitään syytä olla ylpeä, ei todellakaan, Bidt tviittaa.
Ruotsin koronakuolemien määrä suhteessa väkilukuun on noussut korkeammaksi kuin esimerkiksi Britanniassa, Italiassa ja Belgiassa, kertoo Financial Times (FT).
Varsinkin Britanniassa ja Italiassa koronaepidemiat ovat olleet erittäin vakavia.
FT:n mukaan Ruotsissa viimeisen seitsemän päivän keskiarvo oli 6,4 koronakuolemaa miljoonaa ihmistä kohden 61 päivää sen jälkeen, kun Ruotsin kuolemien määrä ylitti 0,1 miljoonaa ihmistä kohden.
Britannian vastaava luku tuossa vaiheessa oli 6,2, Italian 5,5 ja Espanjan 4.
Tanskassa, Suomessa ja Norjassa keskustellaan siitä, pitäisikö matkustusrajoituksia Ruotsin kohdalla jatkaa ja toisaalta höllentää muiden maiden kohdalla.
Norjan kansanterveyslaitoksen tartuntatautijohtajan mukaan rajojen kiinni pitäminen on tartuntatautien näkökulmasta loogista, koska Pohjoismaiden välillä on suuri ero tartuntojen määrässä.
Baltian maat muodostivat viime viikolla matkailualueen, joka sallii vapaan liikkumisen Viron, Latvian ja Liettuan kesken.
Suomen sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) mukaan Pohjoismaiden yhteistä matkailualuetta ei tällä hetkellä harkita, koska Ruotsin tautitilanne on paljon muita Pohjoismaita heikompi.
– Norja, Tanska ja Islanti ovat saaneet koronatilanteen hallintaan, mutta Ruotsissa tilanne on hälyttävämpi, ministeri Ohisalo sanoi viime viikolla.
Ruotsin koronastrategia poikkeaa selkeästi muista Pohjoismaista, ja Ruotsissa on uskottu suosituksiin ennemmin kuin rajoituksiin.
Ingenting att vara stolt över. Långt därifrån. pic.twitter.com/5Jba4EJavm
— Carl Bildt (@CBildt) May 20, 2020





