Verkkouutiset

Kelan toimipiste Kampissa Helsingissä. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

”Brutaali fakta” – Kelan työttömyysetuuksista puolet menee vieraskielisille Espoossa ja Vantaalla

Kansanedustaja vaatii puuttumista nykyiseen kehitykseen.

Lähes puolet (48 prosenttia) Kelan työttömyysetuuksista Espoossa ja Vantaalla maksetaan vieraskielisille. Helsingissä osuus maksuista on 37,5 prosenttia. Asia ilmenee Kelan tilastoista. Vieraskielisten osuus etuuksien saajissa on kasvanut vuodesta toiseen.

– Brutaali fakta, joka ei edes somessa spinnaamalla muutu mihinkään. Tähän on pystyttävä tekemään Suomessa muutos, kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo kommentoi asiaa Twitterissä.

Wallinheimo viittaa Helsingin Uutisten juttuun.

Tilastossa tarkasteltiin etuuksien saajia tammi-elokuulta 2022. Rahallisesti vieraskielisille maksettiin työttömyysetuuksia ja toimeentulotukea pääkaupunkiseudun kunnissa yhteensä noin 300,9 miljoonaa euroa.

Wallinheimo vaatii puuttumista nykyiseen kehityssuuntaan.

– Keinot eivät varmastikaan ole helppoja, mutta pakko on yrittää enemmän. Silmiä ei saa ummistaa. Suomen kielen oppiminen avainasemassa, Wallinheimo sanoo.

Kela ei erikseen rekisteröi vieraskielisten tuen saajien kansalaisuutta, joten tilastosta ei voi päätellä, mitkä vieraskieliset ryhmät nostavat tukia eniten.

Edit. 23.9.2022 OIKAISU: Korjattu otsikon Kela-rahat ilmaisu ja etuudet-ilmaisu työttömyysetuuksiksi, lähteenä olleeseen Helsingin Uutisten juttuun tehdyn oikaisun mukaisesti. Tarkennettu, että luku 48% viittaa vieraskielisille myönnettyjen työttömyysetuuksien osuuteen ja avattu Espoon, Vantaan ja Helsingin maksujen osuudet.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS