Aloite ulkomaalaisten rikoksentekijöiden karkottamisesta on etenemässä eduskuntaan

Automaattinen karkotus koskisi ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomittuja.
Eduskuntatalo Helsingissä 3. lokakuuta 2026. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Eduskuntatalo Helsingissä 3. lokakuuta 2026. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Eduskuntatalo Helsingissä 3. lokakuuta 2026. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Eduskuntatalo Helsingissä 3. lokakuuta 2026. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kansalaisaloite ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitun ulkomaalaisen automaattisesta karkottamisesta on saavuttanut kansalaisaloite.fi -palvelussa määräajassa yli 50 000 kannatusilmoitusta ja on näin ollen etenemässä eduskunnan käsittelyyn.

Digi- ja väestötietoviraston tarkastettua ilmoitukset, aloitteen tekijät voivat toimittaa aloitteen eduskunnan käsittelyyn.

Aloitteessa esitetään edellämainittuun rangaistukseen tuomitun ulkomaalaisen automaattista karkottamista Suomesta – poikkeuksena tilanne, ”jos karkotus on ristiriidassa Suomen kansainvälisten sitoumusten kanssa”.

Kansalaisaloitteen vireille panijat perustelevat aloitetta yleisen turvallisuuden heikentymisellä Suomessa ja että ”huoli erityisesti naisiin ja lapsiin kohdistuvista lisääntyneistä seksuaalirikoksista on kasvanut”. Aloitteessa viitataan myös kasvaneisiin huumausaine- ja väkivaltarikoksiin sekä yhteiskunnalle eri tavoin koituviin kustannuksiin koskien muun muassa vankeinhoitoa.

Aloite pantiin vireille heinäkuussa 2026 ja siinä ehdotetaan lainvalmisteluun ryhtymistä. Jos tai kun aloite siirtyy eduskunnan käsittelyyn, se etenee ensin lähetekeskusteluun. Siellä päätetään aloitteen jatkokäsittelystä valiokunnissa.

Kansanedustajan mukaan jakeluvelvoitteen alentaminen olisi epävarma keino laskea pumppuhintoja.
Pääministeri haluaa muutoksen EU-tasolla siihen, että venäläisille myönnetään yhä satoja tuhansia turistiviisumeja.
Kansanedustaja esittää lakimuutosta, jonka mukaan rakentamista valmistelevia toimia ei voisi aloittaa ennen ympäristövaikutusten arviointia.
Mainos