Brittiupseeri uskoo Suomen asevoimien toimivan pelotteena Venäjää vastaan. / Maavoimat

Brittiupseerin mukaan Suomi tietää Kremlin seuraavan liikkeen

"Tuomiopäivän akateemikot" antavat liian synkän kuvan länsimaiden taistelukyvystä, Hamish de Bretton-Gordon sanoo.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Britanniassa on keskusteltu huolestuneeseen sävyyn maan asevoimien alennustilasta. Maan laivastolla on vaikeuksia pitää kaikkia aluksiaan toimintakykyisinä rekrytointivaikeuksien vuoksi.

Arvostetussa sotilassuvussa kasvanut brittiupseeri Hamish de Bretton-Gordon huomauttaa, että maavoimien koko on alimmalla tasollaan sitten Waterloon taistelun vuonna 1815. De Bretton-Gordon palveli ensimmäisen Persianlahden sodan aikana yksikössä, joka oli osa Irakin tasavaltalaiskaartia vastaan taistellutta panssaridivisioonaa. Sen kalustossa oli lähes 200 tankkia.

Britannian armeija on nykyään kooltaan vain puolet 1990-luvun alun tasosta. Tilanne ei kuitenkaan ole todellisuudessa näin synkkä.

– Vaikka pystymme lähettämään taistelukentälle nykyisin vain vahvistetun prikaatin eikä raskaalla kalustolla varustettua divisioonaa, on tämä prikaati taisteluvalmis ja luultavasti yhtä voimakas kuin koko divisioonamme 35 vuotta sitten. Ei kannata uskoa tuomiopäivän akateemikkoja, jotka eivät ole koskaan olleet taistelussa, mutta väittävät tietävänsä siitä kaiken, Hamish de Bretton-Gordon kirjoittaa Telegraph-lehden kolumnissa.

Hän toteaa Britannian olevan valmis osallistumaan 26 000 sotilaan vahvuiseen ”halukkaiden koalitioon”, joka voisi tarvittaessa turvata Ukrainan tulitaukoa.

Upseeri kehottaa sivuuttamaan viime aikoina mediassa esitetyt väitteet siitä, etteivät Euroopan valtiot saisi kasaan tämänkokoista osastoa.

– Suomalaiset ja puolalaiset ovat massiivisten armeijoidensa kanssa aivan Venäjän vieressä. He tietävät, että jos Vladimir Putin voittaa Ukrainassa, tulee hän hyökkäämään seuraavaksi heitä vastaan. Tämän vuoksi heidän sotilaansa ovat valmiina vastustamaan Putinia, Hamish de Bretton-Gordon sanoo.

Hän arvioi Britannian poliitikkojen ymmärtävän nykyään, että myös saarivaltio tarvitsee turvakseen ”riittävän paljon raskasta metallia” ja hyvin koulutettuja joukkoja.

– Nyt kun Saksa on jälleen mukana kuvioissa, on 26 000 sotilaan osasto toteutuskelpoinen muiden eurooppalaisten tuella. Ja tarpeeksi pitkäksi aikaa, jotta tehtävä voidaan suorittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)