Briteistä yli puolet haluaisi takaisin EU:hun – ”Brexitin” rinnalle nousi uusi sana

EU-eroa pitää menestyksenä tutkimuksen mukaan vain 12 prosenttia briteistä.
Brexitia vastustava mielenosoituskyltti Lontoossa 2019. Britannian EU-ero toteutui monien vaiheiden jälkeen tammikuussa 2020. LEHTIKUVA / ANNIINA LUOTONEN
Brexitia vastustava mielenosoituskyltti Lontoossa 2019. Britannian EU-ero toteutui monien vaiheiden jälkeen tammikuussa 2020. LEHTIKUVA / ANNIINA LUOTONEN

Kun Iso-Britannia päätti jättää EU:n, hanketta ja sitä seurannutta eroa alettiin kutsua termillä ”Brexit”. Brexitin rinnalle on kuitenkin nyt ilmestynyt uusi sana ”Bregret”, jolla ilmaistaan katumusta tehdystä päätöksestä.

Brittiläisten mielipiteitä mittaava YouGov kertoo, että 51 prosenttia kansasta haluaisi liittyä takaisin Euroopan Unioniin, mikäli asiasta äänestettäisiin nyt. ”Bregret” on kohonnut korkeimmalle tasolleen, sivusto toteaa tuloksista. Tutkimuksen mukaan 32 prosenttia puolestaan ei halua maataan EU:n jäseneksi.

Tällä hetkellä 57 prosenttia briteistä on sitä mieltä, että Brexitistä kansanäänestyksen järjestäminen vuonna 2016 oli virhe. Luku on tehtyjen mielipidemittausten korkein. Joka kolmas taas pitää 2016 päätöstä hyvänä. Eron puolesta äänestäneistä joka viides kokee nyt olleensa aiemmin väärässä.

Jos kansanäänestys EU-jäsenyydestä järjestettäisiin vuonna 2023, briteistä 55 prosenttia haluaisi pysyä mukana ja noin joka kolmas haluaisi erota. Joka kuudes vuonna 2016 eroa äänestäneistä on muuttanut mieltään ja kannattaisi tällä hetkellä jäämistä.

Reilu valtaosa, 63 prosenttia, briteistä kokee Brexitistä olleen enemmän haittaa kuin hyötyä. Menestyksenä eron näkee vain 12 prosenttia ja 18 prosenttia näkee tuloksen olleen jotain siltä väliltä.

Enrico Lettan mukaan Grönlanti oli suuri herätys kaikille Euroopan maille.
Mainos