Tuoreet mielipidemittaukset ovat ennakoineet nöyryyttävää katastrofia Britanniaa 14 vuotta hallinneelle konservatiivipuolueelle.
YouGov-yhtiön Timesille teettämän kannatuskyselyn perusteella Nigel Faragen johtama populistinen Reform-puolue olisi noussut toiselle sijalle 19 prosentin kannatuksella. Pääministeri Rishi Sunakin johtamia konservatiiveja äänestäisi 18 prosenttia.
Oppositiossa olevan työväenpuolueen odotetaan saavan 4. heinäkuuta pidettävissä parlamenttivaaleissa historiallisen suuren murskavoiton. Puoluetta sanoo äänestävänsä 37 prosenttia briteistä eli prosenttiyksikön vähemmän kuin edellisessä gallupissa.
Käännettä pidetään erityisen vaikeana konservatiivien kannalta, koska puolue yritti hakea kannatusnostetta alkuviikosta julkaistulla vaaliohjelmallaan.
Nigel Farage reagoi kyselyyn riemulla ja väitti, että Reform-puoluetta on pidettävä tästä lähtien ”oikeana oppositiona” työväenpuolueelle.
Liikkuvien äänestäjien määrän oletetaan silti olevan aiempaa suurempi. Faragen populistipuoluetta kannattavista 80 prosenttia sanoi, että työväenpuolueen suuri enemmistö olisi kielteinen asia Britannialle. Konservatiivit voivat saada Britannian vaalijärjestelmän vuoksi taakseen taktisia äänestäjiä vaalipäivän lähestyessä.
Rishi Sunakille on sattunut vaalikampanjan varrella lukuisia kannatusta nakertaneita virheitä. Erityisen paljon raivoa herätti pääministerin päätös poistua etuajassa Normandian maihinnousun juhlallisuuksista. Sunak matkusti takaisin Britanniaan ehtiäkseen tv-haastatteluun.
YouGovin verkkokyselyyn osallistui 2 200 aikuista keskiviikon ja torstain aikana.
Latest YouGov voting intention (12-13 Jun): Reform now 1pt ahead of the Tories for the first time, although this is still within the margin of error
Con: 18% (no change from 10-11 Jun)
Lab: 37% (-1)
Reform UK: 19% (+2)
Lib Dem: 14% (-1)
Green: 7% (-1)
SNP: 3% (+1)… pic.twitter.com/brNybrUCbC— YouGov (@YouGov) June 13, 2024