Britannian signaalitiedustelu GCHQ:n pääjohtaja Jeremy Flemingin mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin on tehnyt ”massiivisen” virhearvion Ukrainan suhteen.
– On selvää, että hän arvioi väärin ukrainalaisten vastarinnan. Hän aliarvioi liittouman vahvuuden, jonka hänen toimintansa herättäisi. Hän vähätteli pakotteiden taloudellisia seurauksia. Hän yliarvioi oman armeijansa kyvyt varmistaa nopea voitto, Fleming luetteli Australian kansallisella yliopistolla pitämässään puheessaan.
Tiedustelujohtaja arvioi, että Putinin lähipiiri on johtanut häntä harhaan. Hänen mukaansa neuvonantajat eivät uskalla kertoa presidentille totuutta Ukrainan tilanteesta.
Brittitiedustelu on Jeremy Flemingin mukaan havainnut myös merkkejä venäläissotilaiden huonosta taistelutahdosta.
– Olemme nähneet venäläissotilaiden, joilla on pulaa aseista ja moraalista, kieltäytyvän toteuttamasta käskyjä, sabotoivan omia varusteitaan ja jopa ampuvan vahingossa alas omia lentokoneitaan, hän kertoi.
Ukrainasta on Flemingin mukaan tullut Putinin henkilökohtainen sota, jonka kustannukset maksavat viattomat ihmiset Ukrainassa ja myös tavalliset venäläiset.
– Suurin ironia on siinä, että toimillaan Putin on saanut aikaan juuri sen, mitä hän on yrittänyt välttää – kansallistunteensa uudistaneen Ukrainan, kaikkien aikojen yhtenäisimmän Naton ja globaalin kansojen liittouman, joka tuomitsee hänen tekonsa.





