Maailmanpolitiikasta on tullut suomalaisille kallis harrastus, vaikka kukaan ei ole siihen vapaaehtoisesti ilmoittautunut. Ensin kallistui sähkö, sitten ruoka ja asuntolainat.
Nyt suomalaiset maksavat jälleen maailman kriiseistä, tällä kertaa tankatessaan autojaan. Hallituksen bensariita saatiin lopulta sovittua, mutta sen ympärillä käyty keskustelu jätti varjoonsa paljon suuremman kysymyksen.
Miksi kansainväliset kriisit pääsevät toistuvasti näin voimakkaasti suomalaisten kukkarolle? Ja ennen kaikkea, voisimmeko tehdä asialle jotain?
Polttoaineiden hinnannousun keskeiset syyt löytyvät tällä kertaa tuhansien kilometrien päästä. Iranin sota, Hormuzinsalmen häiriöt ja kansainvälisen öljynjalostuksen ongelmat ovat nostaneet hintoja tavalla, johon Suomen hallituksella on vain rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa.
Kotimaisilla päätöksillä on silti merkitystä. Polttoaineverotuksella ja jakeluvelvoitteella voidaan vaikuttaa pumppuhintoihin, ja niiden keventämistä on perusteltua arvioida vakavasti. Hallituksen sopimat kohdennetut helpotukset voivat auttaa osaa yrittäjistä ja työmatkalaisista.
Kansainvälisen energiakriisin vaikutuksia ei kuitenkaan poisteta kotimaisella veroratkaisulla. Viime vuosina olemme saaneet useita kalliita muistutuksia siitä, kuinka lyhyt matka maailmanpolitiikasta on suomalaisen kotitalouden arkeen.
Kun koronapandemia sulki tehtaita, satamia ja kokonaisia yhteiskuntia, kansainväliset toimitusketjut ajautuivat vaikeuksiin. Konttikuljetukset kallistuivat, komponenteista syntyi pulaa ja monien tavaroiden toimitukset viivästyivät. Suomalaiselle tämä näkyi esimerkiksi autojen, elektroniikan ja muiden tuotteiden saatavuudessa ja hinnoissa.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022 seuraukset tulivat vielä lähemmäs. Euroopan energiakriisi nosti sähkön ja polttoaineiden hintoja, samalla kun viljan, lannoitteiden ja muiden tuotantopanosten kallistuminen lisäsi painetta ruoan hintaan. Monessa suomalaisessa kodissa jouduttiin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan miettimään vakavasti, kuinka paljon talon lämmittäminen tai ruokakaupassa käyminen maksaa.
Energian kallistuminen oli myös yksi keskeinen syy inflaation kiihtymiseen, johon Euroopan keskuspankki vastasi nostamalla korkoja. Suomessa vaikutukset tuntuivat erityisen voimakkaasti, koska asuntolainamme ovat pääosin vaihtuvakorkoisia. Monen perheen lainanhoitomenot kasvoivat samaan aikaan, kun muutkin elinkustannukset nousivat.
Sota Ukrainassa ei nostanut vain sähkölaskua, vaan vaikutti osaltaan myös asuntolainan kuukausierään. Korkojen nousun taustalla oli muitakin tekijöitä, kuten pandemian jälkeinen kysynnän elpyminen ja aiemmat toimitushäiriöt, mutta Venäjän hyökkäys voimisti jo käynnissä ollutta inflaatiokierrettä.
Seuraava muistutus saatiin Punaisellamerellä, kun kauppalaivoihin kohdistuneet iskut pakottivat varustamoja kiertämään Afrikan eteläkärjen kautta. Kuljetusajat pitenivät ja rahtikustannukset nousivat.
Maailmanpolitiikka vaikutti jälleen siihen, millä hinnalla tavarat päätyivät eurooppalaisille markkinoille, vaikka vaikutukset yksittäisiin suomalaisiin kuluttajahintoihin jäivät energiakriisiä epäsuoremmiksi.
Nyt Lähi-idän sota nostaa polttoaineiden hintoja, mutta vaikutukset voivat ulottua paljon tankkauspistoolia pidemmälle. Dieselillä kuljetetaan ruokaa, rakennustarvikkeita ja teollisuuden tuotteita. Jos energian kallistuminen pitkittyy, se voi lisätä inflaatiopaineita, vaikeuttaa korkojen laskua ja heikentää kotitalouksien ostovoimaa entisestään.
Maailman epävakaus on siis muodostunut yhä suuremmaksi rasitteeksi Suomen talouskasvulle.
Viime vuosina olemme toistuvasti odottaneet talouden kääntymistä parempaan. Investointisuunnitelmista on saatu lupaavia uutisia, inflaatio on hellittänyt ja korkojen lasku on antanut toivoa kotitalouksien ostovoiman palautumisesta. Juuri kun elpymisen edellytykset ovat näyttäneet vahvistuvan, maailmalta on tullut uusi kriisi, joka on jälleen horjuttanut luottamusta tulevaan.
Suomen talouden heikkoa kasvua ei voi selittää yksin geopoliittisilla kriiseillä. Meillä on myös omat, pitkään jatkuneet ongelmamme tuottavuudessa, investoinneissa ja julkisessa taloudessa. Epävakaa maailmantalous tekee silti niiden ratkaisemisesta entistä vaikeampaa.
Yritykset lykkäävät investointejaan, jos energian hinnasta, vientimarkkinoista tai rahoituskustannuksista ei ole riittävää varmuutta. Kotitaloudet puolestaan säästävät mieluummin kuin kuluttavat, jos oma työpaikka tai lainan korkotaso huolettaa.
Näin kansainvälinen epävarmuus voi hidastaa Suomen taloutta jo ennen kuin kriisin varsinaiset vaikutukset edes saavuttavat meidät. Talouskasvun käynnistäminen on vaikeaa, jos maailmalta tulee toistuvasti uusia iskuja juuri silloin, kun yritykset ja kuluttajat olisivat valmiita katsomaan luottavaisemmin eteenpäin.
Tulevina vuosina tämä haavoittuvuus ei välttämättä vähene. Yhdysvaltojen ja Kiinan kiristyvä kilpailu, mahdolliset uudet kauppasodat, Taiwanin turvallisuustilanne ja kansainvälisen meriliikenteen häiriöt voivat kaikki vaikuttaa maailmantalouteen.
Emme tiedä, millainen kriisi seuraavaksi tulee. Sen sijaan tiedämme jo varsin hyvin, mitä kautta seuraukset voivat päätyä suomalaisten arkeen. Energia kallistuu, tavaroiden saatavuus heikkenee, korot nousevat, yritysten investoinnit vähenevät tai työpaikkoja katoaa.
Juuri siksi Suomen pitäisi siirtää talouspoliittisen keskustelun painopistettä yksittäisten kriisien paikkaamisesta niiden vaikutusten ennaltaehkäisyyn. Kyse ei ole siitä, että voisimme suojautua kaikilta maailman tapahtumilta, vaan siitä, kuinka paljon niiden annamme vaikuttaa omaan talouteemme.
Suomen kannattaa vauhdittaa kotimaisen sähköntuotannon, sähköverkkojen ja energian varastoinnin investointeja sekä edistää liikenteen ja teollisuuden sähköistymistä. Mitä useampi yritys ja kotitalous pystyy käyttämään kilpailukykyistä kotimaista energiaa tuontiöljyn sijaan, sitä vähemmän seuraava öljykriisi vaikuttaa niiden kustannuksiin.
Myös tapaamme auttaa kansalaisia kansainvälisten hintasokkien aikana olisi syytä uudistaa. Yleiset veroalennukset voivat tuoda nopeaa helpotusta, mutta ne ovat valtiolle kalliita eivätkä välttämättä kohdistu niihin, jotka apua eniten tarvitsevat.
Pitkää työmatkaa ajavan pienituloisen työntekijän tai polttoaineesta riippuvaisen kuljetusyrittäjän tilanne on hyvin erilainen kuin sellaisen kotitalouden, jolla on useita vaihtoehtoja liikkumiseen.
Suomella pitäisi siksi olla valmiiksi suunnitellut, määräaikaiset tukikeinot tilanteisiin, joissa energian hinnannousu uhkaa kotitalouksien toimeentuloa tai kriittisten yritysten toimintakykyä. Niiden rahoitus ja vaikutukset pitäisi arvioida etukäteen, ei vasta siinä vaiheessa, kun kriisi on jo käsillä.
Samalla meidän pitäisi alkaa puhua vakavammin kotitalouksien taloudellisesta huoltovarmuudesta. Suomessa suuri osa asuntovelallisista kantaa korkoriskinsä itse, minkä vuoksi kansainvälisten taloushäiriöiden vaikutukset voivat välittyä nopeasti lainanhoitomenoihin.
Pankkien pitäisi tarjota nykyistä selkeämpää ja vertailukelpoisempaa tietoa korkosuojauksen vaihtoehdoista sekä siitä, miten geopolitiikka ja korkojen nousu vaikuttavat kotitalouksiin.
Tätä ajattelua olisi syytä laajentaa myös kansalliseen varautumiseen. Suomessa arvioidaan jo kotitalouksien velkaantumiseen ja ostovoimaan liittyviä riskejä, mutta tietoja voitaisiin hyödyntää nykyistä järjestelmällisemmin.
Mitä tapahtuisi erilaisille suomalaisille kotitalouksille, jos energian hinnannousu, korkosokki ja työttömyyden kasvu osuisivat samaan aikaan? Tällaiset arviot auttaisivat tunnistamaan, missä kriisin vaikutukset olisivat vakavimmat ja millaisilla toimilla niitä voitaisiin tehokkaimmin lieventää.
Yhtä tärkeää on vahvistaa yritysten kykyä kestää kansainvälisen kaupan häiriöitä. Yritysten pitäisi tunnistaa ne riippuvuudet, joiden katkeaminen pysäyttäisi niiden tuotannon, ja rakentaa vaihtoehtoja ennen kuin kriisi on käsillä.
Tässä piilee Suomelle myös merkittävä taloudellinen mahdollisuus. Luotettava energiantuotanto, turvallinen infrastruktuuri ja kriisejä kestävät toimitusketjut voivat olla tulevaisuudessa entistä tärkeämpiä kilpailutekijöitä.
Epävakaassa maailmassa vakaudella on arvoa, josta yritykset ovat valmiita maksamaan. Suomen pitäisi osata hyödyntää tätä vahvuuttaan myös kansainvälisten investointien houkuttelemisessa.
Bensan hinnasta on syytä keskustella. Monelle suomalaiselle auto ei ole ylellisyys vaan välttämättömyys. Hallituksen velvollisuus on etsiä keinoja helpottaa ihmisten arkea, ja päätöksiä saa myös arvostella. Poliittisen keskustelun typistyminen kiistaksi jakeluvelvoitteesta vie kuitenkin huomiota ongelmalta, joka ulottuu paljon yksittäistä tukipakettia syvemmälle.
Maailman kriisit eivät lopu siihen, että seuraava polttoainepaketti saadaan valmiiksi. Meidän on varauduttava siihen, että 2030-luvulla energiaan, kauppaan ja rahoitusmarkkinoihin kohdistuvat häiriöt ovat toistuvia ja vakavampia.
Emme voi estää jokaista maailmanpoliittista kriisiä emmekä päättää öljyn maailmanmarkkinahintaa. Voimme kuitenkin yrittää tehdä Suomesta maan, jossa seuraava kriisi ei pääse yhtä helposti suomalaisten kukkarolle.
Se olisi paljon arvokkaampi poliittinen saavutus kuin voitto yhdestä bensariidasta.