Verkkouutiset

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Ben Zyskowicz: Tätä on poliittisten irtopisteiden kerääminen

Kansanedustajan mukaan ehdotus ylimääräisten lapsilisien maksamisesta on malliesimerkki huomion keräämisestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowiczin mukaan valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) ehdotus yhden kuukauden ylimääräinen lapsilisän maksamisesta on malliesimerkki poliittisten irtopisteiden keräämisestä.

Zyskowiczin mukaan ehdotus tehtiin tarkoituksella tavalla, joka kerää mahdollisimman paljon huomiota.

– Ensinnäkin, tehdään ehdotus, joka saa erittäin laajaa huomiota. Toiseksi, se pitää tehdä nimen omaan itse, kuten Annika Saarikko A-studiossa ja Twitterissä. Kolmanneksi, pitää korostaa, että tämä on arvovalinta ja pitää kertoa, että keskustalle lapsiperheiden tukeminen on tärkeää, Ben Zyskowicz sanoo Verkkouutisten BenTV:ssä.

– Neljänneksi, ehdotuksen pitää olla sillä tavoin söpö ja pörröinen, niin kuin tämäkin lapsilisien maksaminen ylimääräisesti, että kukaan ei asetu sitä vastustamaan. Viidenneksi on erinomainen asia, jos se onnistutaan ajoittamaan eduskuntavaalien alle, kuten tämäkin tulisi joulukuussa kun vaaleihin on nelisen kuukautta aikaa, Zyskowicz jatkaa.

Zyskowiczin mukaan lapsilisien ylimääräiseen korotukseen suunnitellut rahat voisi käyttää esimerkiksi lastensuojeluun, jolloin ne kohdistuisivat tukea erityisesti tarvitseville.

LUE MYÖS:
”Vappusatanen vielä toteutumatta, nyt luvataan jo joulusatasia” (VU 5.8.2022)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)