”Vappusatanen vielä toteutumatta, nyt luvataan jo joulusatasia”

Kokoomuksen kansanedustajan mukaan hallituksella on paljon isoja lupauksia, mutta vähän tekoja.
Asiakas nostaa rahaa Otto-automaatilta Helsingissä 17. maaliskuuta 2022., LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Asiakas nostaa rahaa Otto-automaatilta Helsingissä 17. maaliskuuta 2022., LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen huomauttaa, että Sanna Marinin (sd.) hallituksen lupaama ”vappusatanen” on vielä toteutumatta ja nyt sama hallitus lupailee jo ”joulusatasia”.

– Isoja lupauksia, mutta vähän tekoja, Timo Heinonen tviittaa.

Hän viittaa eilen esiteltyyn valtiovarainministeriön budjettiesitykseen. Esityksessä muun muassa palkkojen ja eläkkeiden verotusta kevennettäisiin inflaation takia.

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) ehdotti myös ylimääräisen lapsilisän jakamista perheille ennen joulua.

Kannatustaan kohentaneet konservatiivit nousivat kyselyssä populistisen reformipuolueen ohi.
Henrik Vuornoksen mukaan ei ole näyttöä, että työn tuottavuus nousisi aiheutuneita kustannuksia enemmän.
Tere Sammallahden mukaan Krista Kiuru jarruttaa ja sotkee työntekoa sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.
Mainos