Verkkouutiset

Ben Zyskowicz. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Ben Zyskowicz: Näin kauan Natosta puhuttiin pelkkää pahaa

Kokoomusedustajan mukaan suhtautuminen puolustusliittoon on muuttunut täysin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz hämmästeli eduskunnan Nato-keskustelussa väitteitä, joiden mukaan puolustusliittoa olisi käsitelty julkisessa keskustelussa silkkihansikkain.

– Moni on ollut sitä mieltä, että viime viikkojen keskusteluissa ei ole riittävästi tuotu esiin Nato-jäsenyyden kielteisiä puolia. Heille vastaan, että viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana, tai itse asiassa jo sitä ennen ja vuosikymmenien ajan, Suomessa lähinnä korostettiin Naton kielteisiä piirteitä, kokoomuksen konkariedustaja sanoi.

Zyskowicz myös kiitti puheenvuorossaan hallitusta Nato-jäsenyyden eteenpäin viemisestä. Hän kiinnitti huomion myös siihen, että eduskunta on löytänyt laajalti yhteisen myönteisen kannan puolustusliiton jäsenyyteen.

– Saattaa olla, että tämä vasemmistohallitus oli juuri oikea hallitus viemään Suomen Natoon. En ole vakuuttunut siitä, että jollakin muulla hallituspohjalla tästä salista olisi löytynyt näin laaja yhteisymmärrys Suomen Nato-jäsenyydestä, vaikka uskonkin, että vastaava päätös olisi syntynyt esimerkiksi porvarihallituksenkin aikana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)