Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz kuvailee Verkkouutisten BenTV:ssa oppositiopuolueiden kansanedustajien retoriikan lähestyvän paikoin salaliittoteorioita.
Zyskowicz kertoo SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar väittäneen Ilta-Sanomien haastattelussa, että Petteri Orpon (kok.) hallitus haluaa tuhota hyvinvointivaltion.
– Hallitus haluaa tuhota hyvinvointivaltion. He haluavat palata maailmaan, jossa pärjääjät pärjäävät ja niiden, jotka eivät pärjää, ei tarvitse asua täällä ja kaikki voivat tehdä kolmea työtä Razmyar sanoi Ilta-Sanomille.
Zyskowiczin mukaan SDP:n varapuheenjohtajan väite on järjetön.
– Aivan järjetöntä tekstiä. Siis halutaan tuhota hyvinvointiyhteiskunta ja ne, jotka ei pärjää lähteköön pois, Zyskowicz sanoo.
– Tämähän on salaliittoteoria. Mihin muihin salaliittoteorioihin Razmyar uskoo?
Zyskowicz myös kysyy, mitkä ovat SDP:n ratkaisut Suomen taloustilanteen korjaamiseksi. Hän viittaa Razmyarin haastatteluun, jossa SDP:n varapuheenjohtaja sanoi talouden sopeuttamisen olevan tarpeen.
Zyskowiczin mukaan SDP ei ole kyennyt tarjoamaan uskottavia ratkaisuja Suomen talouden pelastamiseksi.
– Kyllä voi sanoa, että voi voi demareita, hän sanoo.