”Avoin piikki menee kiinni” – kansanedustaja puolustaa Suomen EU-linjaa

Edellisten yhteisten tukipakettien tulokset ovat olleet heikkoja, Tere Sammallahti muistuttaa.
Euroopan parlamentti Brysselissä 11. huhtikuuta. AFP / LEHTIKUVA / KENZO TRIBOUILLARD
Euroopan parlamentti Brysselissä 11. huhtikuuta. AFP / LEHTIKUVA / KENZO TRIBOUILLARD

Vihreiden kansanedustajan ja eduskuntaryhmän puheenjohtajan Atte Harjanteen mielestä kokoomus on menettänyt asemansa Suomen johtavana Eurooppa-puolueena, jolla oli ”ajatuksia, visiota ja avoimuutta”.

– Nyt sen linja tuntuu olevan persunpelkoinen populismi. Häviäjä on tässä touhussa Suomi, Harjanne kommentoi X-alustalla.

Harjanne viittaa pääministeri Petteri Orpon (kok.) lausuntoon Helsingin Sanomissa, jonka mukaan Suomi ei kannata uusia, yhteisiä EU:n rahoitusvälineitä investointien houkuttelemiseksi ja globaaliin tukikilpailuun vastaamiseksi.

Orpon mukaan julkista tukea on EU:ssa jaettu jo muutenkin paljon, ja ratkaisu ovat toimivat sisämarkkinat sekä pääomamarkkinat.

Kokoomuksen kansanedustajan Tere Sammallahden mukaan nykylinja on perusteltu.

– Kokoomus on edelleen johtava Eurooppa-puolue Suomessa. Ei johtajuus tarkoita sitä, että jokainen EU:sta tuleva idea niellään pureksimatta ja seurauksista välittämättä, Sammallahti vastaa Harjanteelle.

– Edellisten tukipakettien ja rahoitusmekanismien tulokset ovat niin heikkoja, että avoin piikki menee kiinni, Sammallahti sanoo.

Tere Sammallahti kehottaa nuoria suhtautumaan pelkopuheeseen kriittisesti.
Ivan Puopolon studiossa kirjailija ja runoilija Jarkko Tontti.
Suomen Yrittäjät ovat 30-vuotisen toimintansa jälkeen vihdoin osa työmarkkinoita.
Mainos