Artikkelit: Juha-Pekka Tikka

Venäjä on lähellä uuden sukupolven ohjusten käyttöönottoa. Niiden sanotaan yltävän kaikkialle Keski-Eurooppaan.
Amerikkalaismies perusti tavallisten kansalaisten nimienkeruuverkoston vastustamaan ISIS:iä.
Keskustan Antti Kaikkosen mielestä kodinkonehuolto tulisi ottaa mukaan kotitalousvähennykseen.
Hallituksen leikkauksia vastustavan mielenosoituksen osanottaja iski Nordean ikkunan säröille ja heitti maalia seinälle.
36 työntekijän teknologiayhtiö teki vallankumouksen työskentelytavoissaan.
Kansanedustaja kysyy Ranskassa käytössä olevan yrittämismallin soveltamisesta Suomeen.
Virkamies selvittää IS:ssa, miksi olutta myyvän kioskin luukulta ei saa antaa asiakkaalle olutta.
Liikenteessä on kolmessa viikossa ollut 14 onnettomuutta, joissa ihmisiä on loukkaantunut suojatiellä.
Pureva iva saa aikaan luovuutta, mutta siinä on riskinsä.
Varusmiespalveluksensa keskeyttänyt mies sai yllättävän puhelinsoiton puolustusvoimien henkilöstöpäälliköltä.
Kansanedustaja Ozan Yanarin mielestä pakolaisista puhutaan nyt pöyristyttävällä tavalla.
Suomalaisen pukkiyrityksen konkurssiuhka on kerrottu maailmalla uutisoimalla, että konkurssiin menee Joulupukki.
Ukrainan presidentin mukaan venäläiset ja ukrainalaiset eivät enää ole veljiä keskenään.
Netin vapaa tietosanakirja on vaikeuksissa Venäjällä.
Kansanedustaja ihmettelee, minne yhteiskuntasopimuksen neuvottelijoilta katosi talvisodan asevelihenki.
Vähittäismyyntilupa estää kioskia myymästä saunaolutta luukulta. Asiakas saa oluensa menemällä takaoven kautta sisälle.
Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon mukaan uudet Suomeen tulijat eivät näytä täyttävän pakolaisstatusta.
Uusi satukirja käyttää psykologisia keinoja saadakseen lapsen nukahtamaan nopeasti.
SAK:n puheenjohtajan mukaan "yhteiskuntasopimukseen kohdistui kohtuuttomia odotuksia".
Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhta sanoo yhteiskuntasopimuksen kaatumisen olevan suuri tappio Suomelle ja suomalaisille.
Kansanedustajat arvostelevat tietoa turvapaikanhakijoiden määrän isosta kasvusta.
Lasse Lehtisen mukaan Immos-tapauksessa tulevat vastaan demokratian perusperiaatteet.
Entisen sisäministerin mukaan turvapaikanhakijoiden määrän räjähdysmäinen kasvu koettelee Suomea.
Veteraanipoliitikot katsovat Svenska Ylellä, että perussuomalaisten kansanedustajien kirjoituksista olisi pitänyt vaieta.
Esimiehelleen soittamalla saa kaupungin työntekijä jopa 7 päivän sairausloman.
Lautakunnan jäsenet saivat "hallinto-oikeudelta" virallisen näköisen selvityspyynnön.
Eduskuntakyselyssä kysytään ympäristöluvista, valvontaohjeistuksesta ja viranomaisten yhteistyöstä.
USA:n presidentinvaaleihin ilmoittautuneelle Deez Nutsille mitattiin yhdeksän prosentin kannatus. Häntä ei ole olemassa.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja arvosteli valtiovarainministeri Alexander Stubbia.
Kansanedustaja Mikko Kärnä kysyy sosiaali- ja terveysministeriöltä terroristien sosiaalietuuksista.
Kansanedustaja jätti kirjallisen kysymyksen poliisikoirien käytöstä huumeiden etsinnässä julkisilla paikoilla.
Ihmisen kaltaista liikkumista ja tasapainottelua opetteleva kaksijalkainen robotti on hurja näky.
Vero24-chat tuli hintavaksi veronmaksajille.
Riihimäen pysäköinninvalvonta rankaisi autoilijaa yläosastaan pyöreästä pysäköintikiekosta.
Suomalaismissi saattoi kieltäytyä USA:n tulevan presidentin deittipyynnöistä.
Kokoomuksen kansanedustaja ihmettelee Sdp:n paikallisverkkolehden journalistista tasoa.
Perussuomalaisjohtaja syytti puoluekokouspuheessaan toimittajia. Hänen esittelemänsä ikävät viestit eivät kuitenkaan olleet toimittajilta.
Eurooppalaisen rodun vallankumouksen julistaja oli järjestämässä kesäkuista Eugen Schaumanin haudalla käyntiä.