– EU:n finanssipoliittisia sääntöjä on noudatettu heikosti. Jokaisen jäsenmaan on otettava vastuu omasta julkisesta taloudestaan. Pelkkä sanktioiden uhka ei ole toiminut, vaan niitä tulee myös saattaa käytäntöön, mikäli yhteisten sääntöjen rikkominen on jatkuvaa, linjaa tiedotteessa kokoomuksen kansanedustaja, EU-politiikkaan erikoistunut valtiotieteiden tohtori sekä suuren valiokunnan jäsen Aura Salla.
Euroopan komission ehdotuksilla finanssipolitiikan säännöiksi tavoitellaan sääntökehikon yksinkertaistamista, lisätään jäsenmaiden toimijuutta sekä tehostetaan toimeenpanoa.
Alijäämän osalta pitäydytään kolmen prosentin viitearvossa suhteessa bruttokansantuotteeseen ja valtionvelan osalta asetetussa 60 prosentin viitearvossa suhteessa bruttokansantuotteeseen.
– On hyvä, että kolmen prosentin alijäämästä ja 60 prosentin velkarajasta pidetään kiinni. Talouspolitiikassa on aika palata vakaaseen taloudenhoitoon. Maakohtaisella velkakestävyyden arvioinnilla on tärkeä merkitys ennakoivassa taloudenpidossa, Salla sanoo.
Velan vähentämistä tähän asti koskenut 1/20-sääntö on tarkoitus poistaa ja velan riittävä alentaminen määriteltäisiin neuvoston hyväksymän julkisen talouden nettomenojen sopeutusuralla pysymisen kautta. Jäsenmaakohtaiset nettomenourat eli sopeutustarpeet laadittaisiin velkakestävyysanalyysin pohjalta.
– Olennaista on, että uusi sääntökehikko keskittyy jäsenmaiden keskipitkän aikavälin finanssipoliittisiin rakenneuudistuksiin tähtääviin suunnitelmiin, jotka sisältävät julkisen talouden nettomenojen sopeutuksen tarpeen vähintään neljän vuoden ajanjaksolle sekä investoinnit.
– Tarkoitus on saada kanavoitua mahdollisimman paljon investointeja vihreään ja digitaaliseen siirtymään. Suunnitelmia on mahdollisuus päivittää hallitusten vaihtuessa. Sopeutusurien tulee kuitenkin aina tähdätä konkreettisesti julkisen velan alentamiseen, Salla jatkaa.
Joustovaraa on myös jätetty erilaisten tilanteiden varalla sillä, että jäsenvaltioiden on mahdollista hakea kolmen vuoden lisäsopeutusaikaa sitoutumalla tarvittaviin rakenteellisiin lisäuudistuksiin ja investointeihin. Euroopan talousalueella uskottavilla finanssipolitiikan säännöillä on suuri merkitys kokonaisuuden kannalta.
– On tärkeää, että toimet vahvistavat julkista taloutta ja edistävät kasvua sekä peilaavat unionissa yhdessä sovittuja talouden vahvistamisen ja kilpailukyvyn painopisteitä. Julkisten investointien tulee olla sellaisia, että ne uskottavan tutkimustiedon mukaan hyödyttävät julkisen talouden tasapainoa sovitulla aikavälillä, Salla toteaa.