Atte Kaleva hiihdon MM-kisoista: En katso, jos Venäjä on mukana

Kansanedustajan mukaan hyökkääjällä ei ole asiaa maailmanmestaruuskilpailuihin.
Kilpailijoita hiihdon MM-kilpailuissa vuonna 2019. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Kilpailijoita hiihdon MM-kilpailuissa vuonna 2019. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kokoomuksen kansanedustaja Atte Kaleva arvostelee Twitterissä Venäjän mahdollista osallistumista hiihdon maailmanmestaruuskilpailuihin.

– Ensi kaudella en aio katsoa yhtään hiihtokisaa, jossa venäläiset hiihtäjät ovat mukana. Venäjä on terroristivaltio. Slava Ukraini!, Kaleva kirjoittaa Twitterissä.

Hän viittaa Helsingin Sanomien uutiseen Venäjän mahdollisesta osallistumisesta hiihdon maailmanmestaruuskilpailuihin. Kansainvälinen hiihtoliitto Fis on vihjaillut aikovansa sallia venäläisten ja valkovenäläisten kilpailijoiden osallistumisen. Useat ruotsalaiset hiihtäjät ovat ilmoittaneet boikotoivansa kisoja, mikäli Venäjän sallitaan osallistua niihin.

Yhä useampi alus on siirtynyt Venäjän lipun alle.
Värväysverkostot etsivät Euroopasta tavallisia ihmisiä vakoilu- ja sabotaasitehtäviin.
Murskaava vastaisku on huippututkijan mukaan osoittautunut oikeaksi tavaksi saada viesti perille.
Mainos