Tilastokeskuksen mukaan asuntokunnilla oli viime vuonna velkaa 110 prosenttia suhteutettuna käytettävissä olevaan rahatuloon., LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Asuntokuntien velkaantumisaste laski – tällä ikäryhmällä on eniten velkaa

Kaikilla asuntokunnilla oli viime vuonna velkaa 110 prosenttia suhteutettuna käytettävissä olevaan rahatuloon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kaikilla asuntokunnilla oli viime vuonna velkaa 110 prosenttia suhteutettuna käytettävissä olevaan rahatuloon, selviää Tilastokeskuksen keskiviikkona julkaisemasta tilastosta.

Velkaantumisaste laski hieman edellisvuodesta.

Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2022 lopussa velallisten asuntokuntien velkaantumisaste oli 173 prosenttia.

Asuntovelallisten asuntokuntien velkaantumisaste oli 223 prosenttia.

Tilastokeskuksen mukaan eniten velkaa suhteessa käytettävissä olevaan rahatuloon oli asuntokunnilla, joilla oli elinkeinotoiminnan ja tulolähteen velkaa. Näiden asuntokuntien velkaantumisaste oli 262 prosenttia.

Velkaantumisaste kertoo velkojen suhteen vuoden aikana saatuihin käytettävissä oleviin rahatuloihin.

Viitehenkilön iän mukaan tarkasteltuna vuoden 2022 lopussa velallisista asuntokunnista velkaantuneimpia suhteessa käytettävissä olevaan rahatuloon olivat 35–44-vuotiaiden asuntokunnat, joiden velkaantumisaste oli 225 prosenttia.

Yli 74-vuotiaiden velallisten asuntokuntien velkaantumisaste oli 105 prosenttia.

Erityyppisistä velallisista asuntokunnista suurimmat velat suhteessa tuloihin olivat vähintään kahden aikuisen asuntokunnilla, joissa oli lapsia. Näiden asuntokuntien velkaantumisaste oli 212 prosenttia vuonna 2022.

Myös yhden aikuisen ja vähintään yhden lapsen velallisten asuntokuntien velkaantumisaste oli selvästi keskimääräistä velkaantumisastetta korkeampi. Tämän tyyppisten asuntokuntien velkaantumisaste oli 197 prosenttia.

Velallisilla asuntokunnilla oli eniten velkaa suhteessa tuloihin Ahvenanmaalla, missä velallisten asuntokuntien velkaantumisaste oli 217 prosenttia. Uudenmaan maakunnan velallisten asuntokuntien velkaantumisaste oli 194 prosenttia. Pienimmät velallisten asuntokuntien velkaantumisasteet maakunnittain olivat Kymenlaaksossa (132 prosenttia) ja Kainuussa (133 prosenttia).

Manner-Suomen kunnista suurin velkaantumisaste oli Varsinais-Suomen Ruskossa asuvilla velallisilla asuntokunnilla (227 prosenttia) ja pienin Lapin Savukoskella (79 prosenttia).

Isoimmista kaupungeista suurin velkaantumisaste oli Espoossa (201 prosenttia) ja Helsingissä (196 prosenttia).

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)