Luhanskin kaupungin lainvalvonnasta vuonna 2014 eläköitynyt nainen kertoo Radio Free Europelle saaneensa erikoisen puhelun entisiltä kollegoiltaan. Soittaja kyseli naiselta tämän eläkkeenmaksusta ja ikään kuin ohimennen kysäisi, onko hän ottanut vastaan hänelle tarjotun Venäjän passin.
– Ensin ajattelin, että vaalit ovat varmaan tulossa ja yhtäkkiä kaikki kiinnittävät huomiota äänestäjiinsä, hän kertoo.
Myöhemmin muiden entisten kollegoidensa kanssa keskustellessaan naiselle selvisi, että miehitysviranomaiset Luhanskissa ja Donetskissa ovat käynnistäneet aktiivisen kampanjan sellaisten siviilien jäljittämiseksi, jotka voisivat auttaa Ukrainan armeijaa.
Myös muut asukkaat ovat vahvistaneet RFE:lle saman tiedon. Eräs kuvaa sitä noitavainon kaltaiseksi ja huomauttaa sen alkaneen samoihin aikoihin, kun Ukrainan vastahyökkäys alkoi kiihtyä.
Ukrainan asevoimista eläköitynyt mies kertoo, että kampanja kohdistuu tiettyihin ihmisryhmiin, kuten asevoimien veteraaneihin ja entisiin virkamiehiin. Muita kohteena olevia henkilöitä ovat muun muassa ihmiset, joiden lapset asuvat miehittämättömissä osissa Ukrainaa, etenkin mikäli he eivät ole ottaneet vastaan Venäjän kansalaisuutta.
Myös miehityshallinnon palveluksessa olevat henkilöt, jotka eivät ole osoittaneet riittävää lojaalisuutta sosiaalisessa mediassa, ovat tarkkailussa.
Asevoimien veteraani toteaa kampanjan osoittavan miehitysviranomaisten olevan hyvin huolissaan vastahyökkäyksestä, ja että sen edistyminen tekee heidät hermostuneeksi.
Viranomaisten hampaisiin voi kertomusten mukaan joutua, vaikkei ilmaisi mitenkään tukea Ukrainalle. Riittää, että jokin asia kiinnittää miliisin tai miehitysviranomaisen huomion. Myös perusteettomia ilmiantoja tapahtuu.
– Jos sinulla on riitaa naapurisi kanssa ja hänellä on miehittäjissä joku yhteyshenkilö, saatat päätyä lukittuna kellariin, haastateltu nainen kertoo.