Suomen entisellä Venäjän suurlähettiläällä Hannu Himasella ja Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtajalla ja Venäjä-tuntijalla Tuomas Forsbergilla on selkeä näkemys siitä, hajoaako Venäjä vai ei: he eivät usko siihen.
– Yksiselitteinen vastaukseni on, että en pidä Venäjän hajoamista lainkaan todennäköisenä. Tätä sanomaa levittävät pienet aktivistiryhmät tai yksittäiset aktivistit, jotka toimivat Venäjän ulkopuolelta. Minkäänlainen separatistinen toiminta on Venäjällä ollut hyvin hankalaa 1990-luvun puolivälin jälkeen, jolloin turvallisuusorganisaatiot vaativat, että kaikki tällainen toiminta olisi syytä tukahduttaa, Himanen sanoo Verkkouutisille.
Himanen muistuttaa, että spekulaatiot Venäjän hajoamisesta vahvistavat myös Venäjän narratiivia ulkopuolisesta uhasta. Venäjällä on aiemmin levinnyt väitteitä, joissa Suomessa olisi esiintynyt halukkuutta Karjalan palauttamiselle.
Tänä keväänä Free Nations of Post-Russia Forum julkaisi jopa kartan, jossa oli 41 valtiota, jotka syntyisivät Venäjän hajotessa. Forsbergin mukaan vastaavia karttoja voisi piirtää Suomestakin etnisten vähemmistöjen perusteella.
– Pidän mahdollisuuksia liioiteltuina ja se ei vastaa todellisuutta. Vain pienellä osalla alueista on realistinen mahdollisuus itsenäistymiselle. Tšetšenia on oikeasti ainoa, jolla olisi realistisia mahdollisuuksia itsenäistyä. Tatarstan on toinen vaurastunut tasavalta, mutta sen itsenäistymiseen en usko sen maantieteellisen sijainnin takia, Forsberg sanoo.
Laajaa Venäjän federaation hajoamista ei ole kuitenkaan näköpiirissä. Hannu Himanen uskoo, että puheet Venäjän mahdollisesta hajoamisesta ponnistavat historiasta, ja ajasta, jolloin Neuvostoliitto romahti.
– Neuvostoliiton hajoaminen on yksi syy sille, että separatistiteorioita ja ajatuksia viljellään. Venäjän federaatio on oikeastaan jakojäännös, joka syntyi Neuvostoliiton romahtaessa, kun Boris Jeltsin vastoin Mihail Gorbatšovin tahtoa päätti yhdessä Ukrainan ja Valko-Venäjän johtajien kanssa, että Neuvostoliiton oli hajottava, Himanen sanoo.
Himasen mukaan on viitteitä siitä, että Jeltsin suhtautui aluksi hyvin suurpiirteisesti alueiden itsenäistymiseen.
– Silloin alueilla todella kupli. Esimerkiksi Tatarstan oli yksi alueita, joilla tapahtui kuplintaa. Ilmeisesti myös suomalais-ugrilaisilla alueilla, kuten Komin tasavallassa oli aktivismia, joka loppui Tšetšenian sotaan, ja turvallisuusorganisaation vaatimukseen, että kaikki separatistinen toiminta olisi lopetettava.
Vallan vaihtuminen Venäjällä on todennäköisempää kuin hajoaminen
Hannu Himasen mukaan Venäjällä oli demokratialle ikkuna 1990-luvulla, mutta aikaikkuna sille oli huomattavasti lyhyempi kuin lännessä yleisesti ajatellaan.
– Arvelisin, että jo 1990-luvun puolivälin jälkeen entisten KGB-miesten verkosto alkoi kiristää otettaan vallasta. Jälkikäteen on helpompi sanoa, että näin tapahtui, mutta sitä ei lännessä silloin huomattu. Silloin ulkoministeriksi nousi KGB:n entinen tiedustelu-upseeri Jevgeni Primakov, jolla oli konkreettinen mahdollisuus edetä Jeltsinin seuraajaksi. Venäjän tulevaisuutta hahmottivat siis jo 1990-luvun lopussa entiset KGB-upseerit, jotka saivat oman miehensä johtoon Vladimir Putinin tullessa Jeltsinin tilalle, Himanen sanoo.
Tuomas Forsbergin mukaan vallan vaihtuminen Venäjällä on todennäköisempää kuin Venäjän hajoaminen. Tämä ei välttämättä sisällä riskiä.
– Venäjän tulevan johtajan on pakko jollain tasolla jakaa venäläisten näkemys itsestään imperiumina ja historiallisesti oikeutettuna vanhojen Venäjän alueiden omistajana, mutta se ei välttämättä tarkoita sitä, että tuleva johtaja toimisi Putinin tavoin. Siirtymät ovat hitaita ja vaiheittainen prosessi, mutta Venäjällä voisi olla kyvykkyyttä myös kriittiseen itsetutkisteluun, Forsberg sanoo.
Himanen uskoo, että Putinin seuraaja tulee Putinin lähipiiristä ja tulevalla johtajalla on todennäköisesti tiedustelutaustaa. Hänen mukaansa Venäjä ei ole koskaan saavuttanut valtiollista modernisointia eikä siitä tullut kansallisvaltiota esimerkiksi Italian ja Saksan tapaan, kun ne yhdistyivät 1800-luvulla. Muut imperialistiset valtiot luopuivat siirtomaistaan toisen maailmansodan jälkeen, mutta Venäjällä vastaavaa keskustelua ei koskaan käyty.
– Uskon, että Putinin seuraaja ratkaistaan Putinin lähipiirissä. Pidän itse todennäköisimpänä, että Venäjällä tulee olemaan Putinin jälkeenkin hyvin putinmainen johtaja, Himanen sanoo.
Epävakaudet Venäjällä ovat riski Suomelle
Suomella on pitkä yhteinen maaraja Venäjän kanssa. Suomen kannalta epävakaudet Venäjällä voivat tuoda eteen yllättäviä tilanteita.
Tuomas Forsberg huomauttaa, että Suomi ei ole missään vaiheessa halunnut Venäjän hajoamista. Venäjän hajoaminen toisi mukanaan monenlaisia arvaamattomuutta.
– Se toisi mukanaan isoja riskejä, kuten laajamittaista pakolaisuutta. Myös ydinvoimaloiden turvallisuus saattaisi vaarantua, jos Venäjällä syntyisi kaaos. Riski aseelliselle yhteenotolle Venäjällä ei myöskään palvelisi Suomen etuja, Forsberg sanoo.
Hannu Himasen mukaan riskit ovat edelleen turvallisuuspoliittisia. Hänen mukaansa Venäjä toimii edelleen imperialistisen valtion tavoin ja pyrkii luomaan ympärilleen etupiiriä valtioista, jotka ovat sille eri tavoin myötämielisiä.
– Venäjällä ajatellaan, että imperiumilla on oikeus ja tarve luoda ympärilleen etupiiri, jossa sillä on enemmän oikeuksia kuin muilla valtioilla. Suuren imperiumin oikeuksiin kuuluu etupiirin valtioiden suvereeniuden rajoittaminen. Suomen Nato-jäsenyyden myötä turvallisuuspoliittinen tilanteemme on paljon parempi. Paluu etupiiriajatteluun olisi Suomen kannalta monella tavoin hyvin epätoivottava kehityssuunta, siksi Suomen täytyy pitää oma asemansa kirkkaana mielessä.