Taloustutkimuksen toimitusjohtaja Jari Pajunen ja Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja, professori Markku Jokisipilä arvioivat SDP:n kannatuslaskun johtuvan paljolti rajalakiin liittyvästä keskustelusta, kertoo Uusi Suomi.
SDP menetti Ylen uudessa gallupissa peräti 2,9 prosenttiyksikköä kannatustaan.
Pajunen arvioi, että SDP:n sisäiset vaikeudet rajan lakiin liittyvät ovat näkyneet kannattajien epävarmuutena. Hänen mukaansa mielipidemittausten tausta-aineistossa näkyy SDP:n kannattajien osalta huojuntaa. Huojunta on Pajusen mukaan osunut vahvasti yksiin rajan lakiin liittyvän keskustelun ja SDP:n kipuilun kanssa.
Myös Jokisipilän mukaan rajalakikeskustelu on vaikuttanut SDP:n kannatuslukemiin. Kuitenkin hänen mukaansa suurempi syy SDP:n kannatuksen putoamiselle on heikko tulos eurovaaleissa. Hän arvioi, että mielipidemittausten vastaajat ovat vielä eurovaalitunnelmissa.
Mikäli selittävä tekijä olisi ollut pelkästään rajalaki, olisi Jokisipilän mukaan kokoomuksen ja perussuomalaisten kannatuksessa näkyä samaan aikaan selkeää nousua.
Rajan lakiin liittyvä keskustelu näkyy kuitenkin myös Jokisipilän mukaan epävarmuutena SDP:n äänestäjien keskuudessa.