Elon Muskin ujuttautuminen liittovaltion virastoihin on aiheuttanut huolta laajalti. Musk johtaa Doge-toimielintä, jonka tarkoituksena on tehostaa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallintoa. Doge on lyhenne englanninkielisestä nimestä Department of Government Efficiency.
Nyt Muskin valta yltää myös Yhdysvaltain terveysvirastoihin, mikä tarkoittaa entistäkin laajempaa pääsyä hyvin arkaluontoisen tiedon piiriin, kertoo The Guardian.
Musk pystyy nyt hallinnoimaan Yhdysvaltain sosiaali- ja terveysministeriön (HHS) alaisuudessa toimivia tahoja, mikä tarkoittaa vaikutusvaltaa muun muassa Yhdysvaltojen tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskuksissa (CDC). Perjantaina terveysvirastoissa irtisanottiin tuhansia työntekijöitä ja lomautettiin ainakin 5200 henkilöä.
– Mahdollisuus aiheuttaa vahinkoa on merkittävä, sanoo HHS:n entinen tietohallintojohtaja Scott Cory.
Viranomaiset kantavat huolta erityisesti siitä, että merkittävät muutokset tapahtuvat samaan aikaan kun lintuinfluenssa jatkaa jylläämistä Yhdysvalloissa.
– Uusien tautiepidemioiden puhkeaminen tai kansanterveyteen vaikuttavien tapahtumien mahdollisuus on varma, kun otetaan huomioon lintuinfluenssan viimeaikainen leviäminen, toteaa nimettömänä pysyttelevä CDC:n työntekijä.
Hän uskoo, että ulkoisen viestinnän katkaiseminen, lomautukset ja dramaattiset muutokset vaikeuttavat minkä tahansa terveysviraston mahdollisuuksia toimia ja vaikuttaa.
– Nämä muutokset eivät lopulta palvele kuin heitä, jotka päättävät hyötyä kärsimyksestä, työntekijä arvioi.
Työntekijät ovat myös raportoineet, että he pelkäävät käydä keskustelua doge- toimielimeen liittyvistä asioista sisäisessä viestinnässä, esimerkiksi sähköpostien välityksellä, koska eivät halua herättää huomiota mahdollisessa tilanteessa, jossa keskusteluja valvotaan.
– En ole koskaan todistanut vastaavaa. Tämä on totaalinen mullistus, toteaa CDC:n työntekijä.
Saatujen tietojen valossa Dogeen alaisuudessa työskentelevät virkamiehet pääsevät käsiksi myös Medicare ja Medicaid maksu- ja sopimusjärjestelmiin.
– Kyllä, täällä tapahtuu suuri rahapetos, Musk itse toteaa X- Viestipalvelussa viitaten pääsystä järjestelmiin.
Muskin toteuttaman aggressiivisen ”haltuunoton” nähdään johtavan turvallisuusriskeihin ja väärinkäytöksiin.
– Kenelläkään yksittäisellä henkilöllä ei pitäisi olla pääsyä tällaisiin kokonaisiin järjestelmiin, Cory linjaa.