Yhdysvaltain välivaalien tulos voi merkitä presidentti Donald Trumpin poliittisen aikakauden lopun alkua, arvioi ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Henri Vanhanen.
Demokraatit ovat varmistaneet senaatin enemmistön saatuaan läpi ehdokkaitaan useissa republikaanien vahvoissa osavaltioissa, kuten Texasissa, Kansasissa ja Etelä-Carolinassa. Puolueen nousua vauhdittivat muun muassa äänestäjien huoli elinkustannuksista sekä tyytymättömyys Trumpin hallintoon.
Vanhanen pitää tulosta paljon tavanomaista välivaalitappiota suurempana poliittisena muutoksena.
– Hänestä on tulossa vähintään puolittainen rampa ankka, Vanhanen kirjoittaa Trumpista X:ssä.
Presidentin virkakausi jatkuu vielä yli kaksi vuotta, mutta demokraattien vahvistuminen kongressissa kaventaa Donald Trumpin sisäpoliittista liikkumatilaa olennaisesti.
Samalla huomio alkaa jo kääntyä vuoden 2028 presidentinvaaleihin ja siihen, kuka republikaanipuolueessa ottaa asemia Trumpin jälkeistä aikaa varten.
MAGA-linja joutuu testiin
Asiantuntijan mukaan vaalit pakottavat republikaanit arvioimaan Trumpin vaikutusta puolueen ehdokasvalintoihin.
Texasissa Trump tuki Ken Paxtonia, joka kukisti senaattori John Cornynin republikaanien esivaalissa, mutta hävisi demokraatti James Talaricolle. Trumpin tuki oli ratkaiseva Paxtonin nousussa puolueen ehdokkaaksi.
Kansasissa Trumpin tukema istuva senaattori Roger Marshall hävisi Adam Hamiltonille. Demokraatti voitti osavaltion senaattoripaikan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1932.
Tulokset nostavat esiin kysymyksen siitä, onko MAGA-liikkeelle osoitettu uskollisuus alkanut mennä republikaanien ehdokkaiden laajemman vaalikelpoisuuden edelle.
Vanhanen arvioi, ettei Trumpin henkilökohtainen vetovoima välttämättä siirry automaattisesti tämän tukemille ehdokkaille. Tappio voikin avata puolueessa keskustelun siitä, jatkuuko presidentin määrittelemä linja myös kohti vuoden 2028 presidentinvaaleja.
Katse myös Eurooppaan
Henri Vanhanen ennakoi vaalituloksella olevan ulkopoliittisia seurauksia. Donald Trump säilyttää presidenttinä laajat valtaoikeudet, mutta demokraattien vahvistunut asema kongressissa voi vaikeuttaa pitkäaikaisten ratkaisujen rahoitusta ja poliittisen tuen rakentamista.
Tämä voi vaikuttaa siihen, miten muut maat arvioivat Trumpin tekemiä sitoumuksia ja uhkauksia. Euroopassa olennaisia kysymyksiä ovat hänen mukaansa etenkin Ukrainan tukeminen, Iranin sota, Yhdysvaltain Venäjä-suhde ja Naton tulevaisuus.
Suomelle kehitys voi Vanhasen arvion mukaan olla kaksijakoinen. Kongressissa Euroopan turvallisuuden tukijoiden vaikutusvalta saattaa kasvaa, mutta kotimaassa heikentynyt presidentti voi samalla pyrkiä jättämään entistä näkyvämmän jäljen ulkopolitiikkaan.
Vanhanen ei siksi katso Trumpin poliittisen merkityksen olevan katoamassa nopeasti.
– Trumpin aikakausi ei siis päättynyt viime yönä, mutta on täysin mahdollista, että sen loppunäytös alkoi.
LUE MYÖS:
USA:n vaaleissa murskatulos – senaatti demokraateille (VU 4.11.2026)
Sininen vallankumous Yhdysvalloissa ja Trumpille murskatappio. Mitkä ovat tärkeimmät johtopäätökset?
— Henri Vanhanen (@HenriVanhanen) November 4, 2026
Demokraatit ovat voittamassa kongressin molempien kamarien hallinnan ja tehneet historiallisia läpimurtoja jopa Texasissa, Kansasissa ja Etelä-Carolinassa. Kyseessä on paljon… pic.twitter.com/A776inOqqM