Ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Henri Vanhanen kommentoi Helsingin Sanomien haastatteleman Suomen Punaisen Ristin (SPR) pääsihteeri Eero Rämön näkemystä, jonka mukaan irtautuminen jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta on virhe.
Vanhanen on asiasta tyystin toista mieltä:
– Ottawan sopimuksesta irtautuminen ei ole virhe. Jälkikäteen voi jopa sanoa, että sen allekirjoittaminen perustui virhearvioon. Venäjästä ei tullut sellaista naapuria kuin toivottiin ja tämä on se syy, miksi irtauduimme nyt. Turvallisuus on arvo sekin, Vanhanen toteaa X-palvelussa.
Rämön mielestä kyseessä on esimerkki arvoissa joustamisesta.
Rämön mukaan sodan osapuolilta ei edellytetä molemminpuolista sääntöjen noudattamista. Vaikka toinen osapuoli rikkoisi sääntöjä, tulee toisen silti pysyä niissä. Vastavuoroisuus voisi hänen mukaansa aiheuttaa rajatonta sodankäyntiä, kun kummallakaan osapuolella ei olisi enää syytä pitäytyä säännöissä.
Rämö vertaa sodan sääntöjä kotimaiseen lainsäädäntöön.
– Rikoslain kaikkia pykäliä rikotaan. Ei se vastaus ole, että kenenkään ei tarvitse noudattaa rikoslakia. Vastaus on se, että pidetään huolta niiden noudattamisesta, hän sanoo HS:lle.
Vanhasen mukaan esitetyt perustelut ovat heikkoja ja vertaukset ontuvat myös pahasti:
– Venäjä rikkonut useampaakin sopimusta ja kansainvälistä oikeutta kun taas irtautuminen Ottawan sopimuksesta ei ole laiton teko. Enkä millään usko Suomen ryhtyvän ”vastavuoroisuuden” nimissä hyökkäyssotaan tämän seurauksena.
Suomi irtisanoi Ottawan jalkaväkimiinasopimuksen 10. heinäkuuta 2025. Irtisanominen tulee voimaan tammikuussa 2026. Ulkoministeriön mukaan Suomi tukee jatkossakin Ottawan sopimuksen humanitaarisia päämääriä.
Eduskunta äänesti Ottawan sopimuksesta irtaantumisen puolesta 19. kesäkuuta 2025. Tasavallan presidentti Alexander Stubb vahvisti päätöksen 4. heinäkuuta 2025.
Syynä sopimuksen irtisanomiselle ovat Suomen puolustuksen tarpeet heikentyneessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa. Sopimuksen irtisanominen mahdollistaa jalkaväkimiinojen palauttamisen puolustuksen keinovalikoimaan.
Perustelut heikkoja ja vertaukset ontuvat myös pahasti: Venäjä rikkonut useampaakin sopimusta ja kansainvälistä oikeutta kun taas irtautuminen Ottawan sopimuksesta ei ole laiton teko. Enkä millään usko Suomen ryhtyvän "vastavuoroisuuden" nimissä hyökkäyssotaan tämän seurauksena. pic.twitter.com/N3seYsa5ng
— Henri Vanhanen (@HenriVanhanen) July 10, 2025





