Nainen muuttamassa Helsingissä. LEHTIKUVA / ANNI REENPÄÄ

Asiantuntija poistaisi varainsiirtoveron

Sen sijaan kiinteistöveroa voisi korottaa tontin arvon mukaan, sanoo Tuukka Saarimaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Aalto-yliopiston kaupunkitaloustieteen apulaisprofessori Tuukka Saarimaan mukaan asunnon oston yhteydessä maksettava varainsiirtovero kannattaisi poistaa.

Vihreiden konkaripoliitikko Osmo Soininvaara kuvasi varainsiirtoveroa äskettäin ”järjettömäksi muuttamisveroksi”.

– Muutimme vaimoni kanssa pienempään ja halvempaan asuntoon, kun lapset olivat muuttaneet pois. Taloudellinen hyötymme oli reaalikorko hintojen erosta. Varainsiirtovero vei kuuden vuoden hyödyn, kertoi Soininvaara.

– Juuri näin. Tästä on myös tuoretta kotimaista tutkimustietoa koskien vuoden 2013 varainsiirtoveron uudistusta, Saarimaa kommentoi X:ssä viitaten vuonna 2021 julkaistuun tutkimukseen.

Sen mukaan vuonna 2013 tehty varainsiirtoveron korotus vähensi asunnon ostamista sekä lähempää että kauempaa, viitaten siihen, että uudistus vähensi myös työn perässä muuttamista paikkakunnalta toiselle.

-Varainsiirtoveron poisto ja vastaava tontin arvoon kohdistuvan kiinteistöveron nosto olisivat oivallinen politiikkayhdistelmä, Saarimaa sanoo.

Varainsiirtoveroprosentteja laskettiin vuonna 2023, mutta samalla ensiasunnon ostajien vapautus verosta poistui.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)