Ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Henri Vanhanen kirjoittaa X:ssä, kuinka presidentti Sauli Niinistö nosti jälleen esiin kysymyksen, josta Suomessa pitäisi pystyä keskustelemaan ilman vanhoihin poteroihin kaivautumista.
– Pitäisikö Venäjän kanssa alkaa jälleen puhua? Tärkeämpi kysymys on, mistä Venäjän kanssa pitäisi puhua ja millä ehdoilla, toteaa Vanhanen.
Hän sanoo oman lähtökohtansa suoraan.
– En usko aitoon rauhaan Venäjän kanssa niin kauan kuin (Vladimir) Putin hallitsee maata. Venäjän hyökkäys Ukrainaan ei ollut väärinkäsitys. Se kertoo siitä, miten nykyinen Kreml näkee turvallisuuden, vallan ja naapurinsa, Vanhanen kirjoittaa.
Siksi hänen mukaansa olisi vaarallista kuvitella, että suhteiden avaaminen tarkoittaisi paluuta aikaan ennen vuotta 2022.
– Ei uutta erityissuhdetta, ei uutta Venäjä-riippuvuutta eikä turvallisuuden rakentamista luottamuksen tai sinisilmäisyyden varaan. Se maailma meni jo, Vanhanen kuittaa.
Tästä ei kuitenkaan hänen mukaansa seuraa, ettei Venäjän kanssa pitäisi puhua.
– Päinvastoin, jos vastapuoli on vihamielinen, sotilaallisesti voimakas ja arvaamaton, tarvitaan myös keinoja estää väärinkäsityksiä ja hallita kriisejä. Vuoropuhelu ei ole palkinto hyvästä käytöksestä, vaan väline.
Vanhasen mukaan tässä Niinistön argumentin olennainen osa jää helposti otsikon alle.
– Hän ei ehdota ensin lähentymistä Venäjään. Niinistön logiikka on toisenlainen: Euroopan pitää ensin rakentaa riittävä kyky vastata Venäjän toimintaan ja vasta sitten jälkeen voidaan keskustella. Pelote ja vuoropuhelu eivät siis ole toistensa vastakohtia.
Vanhanen katsoo, että uskottava pelote kertoo Venäjälle, mitä tapahtuu, jos se ylittää rajat.
– Vuoropuhelu auttaa varmistamaan, että molemmat osapuolet myös ymmärtävät, missä nuo rajat kulkevat.
Kirjassaan Etulinjassa Vanhanen hahmotteli Suomen ja Venäjän suhteille neljä mahdollista kehityskulkua:
- syväjäätyminen
- hallittu rinnakkaiselo
- uusi lähentyminen
- konfliktin eskaloituminen
– Tällä hetkellä pidän syväjäätymisen polkua niistä todennäköisimpänä, hän toteaa.
Vanhasen arvion mukaan hallittu rinnakkaiselo voisi olla pitkän aikavälin polku.
– Se ei tarkoittaisi ystävyyttä tai varsinaista luottamusta vaan sitä, että kaksi hyvin erilaisiin leireihin kuuluvaa naapurimaata pystyvät elämään rinnakkain ilman, että vastakkainasettelu karkaa konfliktiksi.
Yhtä tärkeää Vanhasen mielestä on se, mitä EI palautettaisi.
- Suomen ei pidä rakentaa kaupallista riippuvuutta Venäjästä.
- Puolustusta ei heikennetä parempien suhteiden toivossa.
- Nato-yhteistyöstä tai pohjoismaisesta puolustusyhteistyöstä ei tehdä Venäjä-suhteen neuvottelukysymyksiä.
Vanhanen toteaa, että tässä suhteessa Suomen asema on perustavanlaatuisesti erilainen kuin ennen.
– Me emme enää tasapainoile Venäjän ja lännen välillä. Suomi on Nato-maa ja EU-maa. Mahdollista tulevaa Venäjä-suhdetta rakennetaan siitä asemasta eli yhdessä liittolaistemme kanssa, ei niiden ohi.
– Rajan avaaminenkin on minusta eri kysymys kuin keskusteluyhteyksien avaaminen. Siksi mahdollisen rajaliikenteen palautumisen pitäisi tapahtua vasta, kun pystymme riittävällä varmuudella estämään sen käyttämisen uudelleen painostuskeinona, hän jatkaa.
Vanhanen kysyy, entä sitten joskus tulevaisuudessa aidosti paremmat suhteet?
– Nykyisen Venäjän kanssa en pidä sitä realistisena. Todellinen lähentyminen vaatisi myös Moskovan muutosta ja tekoja, joiden perusteella menetettyä luottamusta voisi yrittää rakentaa uudelleen. Pallo on Venäjällä.
Vanhasen mielestä Suomen Venäjä-politiikan ei siksi pitäisi perustua sen enempää nostalgiaan kuin fatalismiin.
– Emme palaa vanhaan, mutta emme myöskään voi rakentaa vuosikymmenten strategiaa ajatukselle, ettei 1 340 kilometrin maarajan toisella puolella olevan valtion kanssa koskaan enää puhuta.
Hän arvioi, että tavoite Putinin aikana ei ehkä olekaan ”hyvä Venäjä-suhde”.
– Realistisempi tavoite on vahva pelote, mahdollisimman vähän vaarallisia riippuvuuksia ja riittävät yhteydet estämään kriisejä muuttumasta sodaksi. Eli hallittua naapureiden rinnakkaiseloa ilman harhakuvitelmia, Vanhanen summaa.