Verkkouutiset

Finanssialan logo. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Asiantuntija hallitusneuvotteluista: Kansankapitalismi kovassa huudossa

Arno Ahosniemi esittää "lapsen säästötilin" käyttöönottamista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Arno Ahosniemi peräänkuuluttaa uudessa kolumnissaan kansankapitalismin merkitystä Säätytalolla neuvotteleville puolueille. Hänen mukaansa nyt olisi oiva tilaisuus lanseerata Suomeen niin sanottu ”lasten säästötili,” jolla sijoittamisesta tulisi jokaisen suomalaisen arkipäivää heti syntymästä.

Ahosniemi uskoo, että kansankapitalismi on ylipäätään ”kovassa huudossa” Petteri Orpon (kok.) tulevassa hallituksessa. Osakesäästötili otettiin käyttöön Suomessa Orpon ollessa Juha Sipilän (kesk.) hallituksen valtiovarainministeri. Nyt tuota kehityssuuntaa olisi mahdollista jälleen edistää.

Finanssiala nostaa ensinnäkin esiin edellä mainitun ”lasten säästötilin.”

– Valtio voisi lahjoittaa jokaiselle vastasyntyneelle esimerkiksi 300 euroa, joka vanhempien pitäisi sijoittaa osakesäästötilille, sijoitusrahastoon tai sijoitusvakuutukseen, Ahosniemi kirjoittaa.

Varojen sijoittamisesta päättäisivät lapsen huoltajat itse. Lisäksi perheet saisivat riippumatonta sijoitusmateriaalia äitiyspakkauksessa ja neuvolassa.

– Näin kansankapitalismi lähtee liikkeelle heti elämän alkumetreiltä, ja suomalaislapset pääsisivät pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan, terveyden- ja päivähoidon ja koulutuksen lisäksi nauttimaan korkoa korolle -ilmiöstä mahdollisimman pitkään.

Finanssialan toimitusjohtajan mukaan kyseisestä mallista olisi rutkasti erilaisia hyötyjä. Hän mainitsee esimerkiksi sen, että lapsen säästötili tekisi säästämisestä ja sijoittamisesta arkipäivää kaikille lapsiperheille, jolloin sijoittamisen kulttuuri vahvistuisi.

– Uskon, että lapsen säästötili saisi aika lailla kansainvälistäkin huomiota, hän toteaa.

Finanssiala viestii lisäksi Säätytalolle, että osakesäästötilin talletusraja tulisi tuplata nykyisestä 50 000 eurosta 100 000 euroon.

Uusien sijoittamisen muotojen ohella Finanssiala muistuttaa talousosaamisen kasvattamisesta Suomessa. Talouden perusedellytysten ymmärtäminen jo koulussa ja niiden ylläpito läpi elämän tulisi olla Ahosniemen mielestä osa suomalaisten arkea tulevaisuudessa.

– Talousosaamista pitää yleisesti vahvistaa, ja suurin tarve on ammatillisen opetuksen puolella. Myös opettajankoulutukseen tarvitaan taloutta ja yrittäjyyttä koskevia sisältöjä.

– Suomalaiset opettajat kokevat epävarmuutta omien taloustaitojensa riittävyydestä, jotta voisivat hyödyntää niitä opetuksessa. Opettajia pitää tukea tässä, ja tavoitteena pitäisi olla, että jokainen peruskoulua käyvä nuori tekisi henkilökohtaisen säästö- ja sijoitussuunnitelman.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)