Asiantuntija Bahmutin tilanteesta: Jokin ei täsmää

Venäläisjoukkojen kerrotaan edenneen kohti kaupungin keskustaa.
Ukrainan sotilas Bahmutin keskustassa. / denis_melk / TikTok
Ukrainan sotilas Bahmutin keskustassa. / denis_melk / TikTok

Venäjän asevoimien hyökkäyksen on arvioitu hyytyneen viime viikkoina Bahmutin kaupungin ympäristössä Donetskin alueella.

Kaupungin saarto vaikuttaa aiempaa epätodennäköisemmältä, mutta venäläisjoukot ovat silti päässeet etenemään kohti Bahmutin keskustaa. Valtionmediassa julkaistun videon perusteella Wagner-palkkasotilaat olisivat saaneet haltuunsa kaupungin pohjoisosassa sijaitsevan AZOM-teollisuuskompleksin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ukrainan sotaa seuraavan Rochan-analyysiyhtiön asiantuntija Konrad Muzyka toteaa viimeaikaisten tietojen olleen osittain ristiriitaisia. Todellisen rintamatilanteen arviointi voi olla vaikeaa.

– Toisaalta kuulemme tietoja, joiden mukaan Bahmutin lähialueen tilanne olisi muuttunut vakaaksi, ja että Venäjän hyökkäys olisi pysähtynyt, Konrad Muzyka tviittaa.

– Mutta taktisella tasolla he saavat aikaan vähittäistä etenemistä. Ukrainan joukkojen on vaikea vastata tähän, ja tappioita kertyy. Jokin näistä narratiiveista ei ole täysin totta, Muzyka jatkaa.

Hän on nostanut esiin kaupungin keskustasta viikonloppuna kuvatun videon, jolla Ukrainan sotilas ampuu panssarintorjunta-aseella erään kadun kulmasta. Financial Times -lehden kirjeenvaihtaja Christopher Miller sanoo muistavansa kyseisen kohdan erittäin hyvin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Kävin ostoksilla tässä Silpo-kaupassa lähes joka päivä niiden kahden vuoden aikana, jolloin asuin Bahmutissa. On täysin surrealistista nähdä jonkun tulittavan sen luota panssarintorjunta-aseella. Tämä on kuvattu aivan kaupungin keskustassa, Miller toteaa.

Ukrainalainen laskuvarjoupseeri kertoo Kurskin alueella olleen paljon pohjoiskorealaisia sotilaita.
Ukrainalaistiedustelu vielä arvioi aiheutettujen tuhojen laajuutta.
Suurta haupitsia voidaan käyttää voimakasta tulenkäyttöä edellyttäviä kohteita vastaan.
Mainos