Ukraina voi saada riittävät sotilaalliset turvatakuut vain ja ainoastaan aikanaan toteutuvan Nato-jäsenyytensä myötä, sanoo saksalaisessa DGAP-ajatushautomossa toimiva tohtori Benjamin Tallis.
Koska jäsenyys ei voi toteutua välittömästi, siirtymäkauden aikana Ukrainaa on kyettävä hänen mukaansa suojelemaan Venäjän uusilta aggressioilta, varmistamaan maan jälleenrakennuksen taloudelliset edellytykset ja edistämään muiden eurooppalaisten panostuksia oman turvallisuutensa vahvistamiseksi.
Käytännössä tämä voisi hänen mielestään tapahtua siten, että Ukraina ja Puola – mahdollisesti myös Ranska ja Saksa – liittyisivät mukaan Britannian johtamaan monikansalliseen JEF-joukkoon, jonka tähänastinen painopiste on ollut selvästi Itämeren ja Pohjanmeren ympäristössä, Tallis sanoo ajatushautomon julkaisussa.
Samansuuntaisen vision esitti Verkkouutisten kesäkuussa haastattelema Latvian entinen puolustusministeri Artis Pabriks. Hän kertoi pitävänsä tavoiteltavana, että Pohjoismaat, Baltian maat, Puola ja Ukraina voisivat aikanaan tehdä keskenään niin tiivistä puolustusyhteistyötä kuin suinkin mahdollista.
”Olutta juovien kansojen koalitio”
Nimekäs brittiläinen turvallisuuspolitiikan tutkija Keir Giles sanoo Verkkouutisille pitävänsä ajatusta Puolalla ja Ukrainalla vahvistetusta JEF-joukosta mielekkäänä, sillä kyse olisi samanhenkisten kansakuntien yhteenliittymästä.
– Se olisi kansakuntien koalitio, jonka voi luottaa toimivan kriisitilanteessa oikein. Ihanteellisessa maailmassa Nato toimisi tietysti niin kuin sen oli tarkoitettu toimivan, eikä tällaista liittoumaa siinä tapauksessa tarvittaisi. Tosiasia on kuitenkin se, kuten Turkin vastahakoisuus Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden suhteen on selvästi osoittanut, että kaikkiin liittolaisiin ei voi joka tilanteessa luottaa, Chatham House -ajatushautomossa työskentelevä Giles sanoi VU:lle kesäkuussa Riiassa.
– Olisi hyvinkin järkevää, että on olemassa alaliittouma, johon osallistuvat maat ovat valmiina, kun niitä tarvitaan – tapahtuipa se Naton lipun alla tai ei. Meillä on JEF-joukon muodossa jo olemassa pohjoisten olutta juovien kansojen koalitio, jonka puitteissa yhteistyötä Ukrainan kanssa saattaisi olla hyvinkin luontevaa tiivistää.